Sovelluksen suunnittelutyö etenee

Projekti ei ole edennyt ihan alkuperäisessä aikataulussa, mutta eteenpäin mennään niin kuin mummo lumihangessa ja se on kai tärkeitä. Nyt ollaan siirtymässä vaiheeseen jossa suunnitellaan miten varsinainen sovellus tulisi toimimaan ja miten nämä toiminnallisuudet saavutetaan. Ohjelmistotuotannossa puhutaan usein vaatimusanalyysin tekemisestä ja siinä yhteydessä tuotetusta vaatimusmäärittelyn dokumentoinnista. Tähänkin vaiheeseen toivon ideoita ja kommentteja, mutta ennen kuin päästään sen kimppuun niin käyn hieman läpi mitä tähän asti on tapahtunut.

Suunnittelun lähtökohdat

Jo alun alkaen koin tärkeäksi, että suunniteltava sovellus vastaisi käyttäjien tarpeisiin, eikä olisi vain yksi turhake appsi lisää tuhansien muiden joukkoon. Ongelma vain oli, että oikeastaan minulla ei ollut selvää käsitys siitä minkälaisia nämä käyttäjien tarpeet sitten todella ovat. Ennen kuin voidaan edes puhua käyttäjien tarpeista, pitäisi myös määritellä keitä nämä käyttäjät sitten tarkalleen ottaen oikein ovat. Tämän selvittämiseksi aloin kerätä taustatietoa erilaisista selkokielen käyttäjille tarkoitetuista sovelluksista sekä niitä käyttävistä henkilöistä. Selkokielen käyttäjäthän ovat hyvin sekalainen seurakunta, Selkokeskus on listannut seuraavan kaltaiset syyt selkokielen tarpeelle: kehitysvamma, autismi, kielellinen erityisvaikeus, aivohalvaus, erityiset lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet, kuurous, kuurosokeus/kuulonäkövammaisuus, muistisairaus, suomi ei ole äidinkieli (http://papunet.net/selkokeskus/teoriaa/kayttajaryhmat.html).

Listaukset ovat kuitenkin vain listauksia ja jokainen varmaan ymmärtää, että nelivuotiaan ja kolmekymppisen kehitysvammaisen tarpeet ovat aika erilaiset, aivohalvauksen oireet vaihtelevat laidasta laitaan ja maahanmuuttajamummo (suomi ei ole äidinkieli) voi olla lisäksi sekä kuuro että muistisairas. Todellisuudessa jokainen selkokieltä tarvitseva pitäisi nähdä yksilönä ja hänelle suunnatun avun tulisi olla mittatilaustyönä suunniteltua. Tämä on kuitenkin vähän hankala lähtökohta sovellussuunnittelulle, kun ollaan tuottamassa kuitenkin vain yksittäistä sovellusta. Jos kuitenkin pyrittäisiin suunnittelemaan sovellus joka sopisi jokaiselle selkokielen käyttäjälle, lopputulema olisi sovellus joka ei toimisi kenellekään hyvin. Tästä johtuen päädyin ratkaisuun, että kysyn suoraan käyttäjiltä minkälaisista sovelluksista he ajattelisivat olevan eniten hyötyä juuri tällä hetkellä ja pyrkisin vastaamaan tätä kautta esille tulevaan tarpeeseen.

(Selvyyden vuoksi mainitsen, että käyttäjillä tarkoitan niin varsinaisia selkokieltä kommunikoinnin apuvälineenä tarvitsevia henkilöitä, kuin heidän kanssaan toimivia kaikkia muitakin ihmisiä kuten huoltajia, opettajia, avustajia, terapeutteja jne. He kaikkihan käyttävät ja tarvitsevat selkokieltä, vaikkakin lähtökohdat ovat erilaiset.)

Tarkoitus oli siis pyrkiä luomaan jonkinlainen kokonaiskuva siitä, miltä alueilta löytyvät ne suurimmat puutteet ja tarpeet. Tiedon keräämisen kanavaksi, kuten myös projektista yleisesti tiedottamiseksi, tein Selkosuunnittelu.fi -blogin sekä olin yhteydessä suoraan eri tahoihin jotka ovat tekemisissä selkokielen kanssa ja joita asia mahdollisesti kiinnostaisi (oppilaitokset, omaisjärjestöt jne.). Kysyin suoraan minkälaisia tarpeita, ideoita tai ajatuksia heillä on tablet-laitteille tarkoitetuista sovelluksista. Käytettävyyttä ja sen tutkimista käsittelevässä kirjallisuudessa tämänkaltaista lähestymistapaa ei yleensä pidetä kovin tuloksellisena, eikä se tässäkään tapauksessa sitä varmaankaan ollut jos mitataan tuloksia vain määrällisesti. Kuitenkin monet vastauksista olivat suhteellisen pitkiä ja niissä tuotiin esille monipuolinen kuva niistä tilanteista missä sovelluksista koettaisiin olevan apua. Muutamat yksityishenkilöt myös tarjosivat apuaan hankkeen toteuttamisessa, mikä ilahdutti minua suuresti ja kasvatti entisestään motivaatiota hanketta kohtaan – iso kiitos siis teille. Sivuston kautta minuun on ollut myös yhteydessä muutamien meneillään olevien hankkeiden koordinaattoreita sekä eri järjestöissä toimivia ihmisiä. Pääsin vierailemaan esimerkiksi Lappeenrantaan Voisalmen koululle, missä tutustuin tabletin käyttöön erityisopetuksessa (http://www.komeetta.ejuttu.fi/) sekä sain mahdollisuuden dokumentoida referenssinä pitämieni sovellusten todellista käyttöä. Sivuston kautta saadun palautteen lisäksi olen keskustellut myös alalla työskentelevien ammattilaisten kanssa ja osallistunut mm. Tikoteekin (http://papunet.net/tikoteekki/) sekä Jaatisen (http://www.jaatinen.info/) järjestämiin iPad-iltoihin. Paljon hyviä näkemyksiä, ideoita ja linkkejä olen lisäksi löytänyt mm. facebook ryhmässä nimeltä ”iPad lasten kuntoutuksessa ja opetuksessa”. Edellä mainittujen lisäksi olen seurannut myös ulkomaisia sivustoja, keskustelupalstoja sekä suoratoistona muutamia tapahtumia.

Miksi sitten tämä lähestymistapa jos alun alkaenkin tiesin, että kyseessä ei välttämättä olisi tehokkain tapa tutkia asiaa? Tärkein syy oli ajatus käyttäjälähtöisen suunnittelun toteuttamisesta, halusin antaa etenkin omaisille mahdollisuuden kertoa millaisia asioita he pitävät tärkeinä. Koska tablet-laitteet ovat erityisopetuksessa ja kuntoutuksessa vielä suht tuore tulokas, oletin että monilla omaisilla saattaisi tässä vaiheessa olla yhtä paljon annettavaa kuin alalla ammatikseen työskentelevilläkin (pois lukien ne muutamat ammattilaistahot jotka ovat tähän aihealueeseen oikeasti erikoistuneet). Omaisia ajaa eteenpäin halu toimia parhaalla mahdollisella tavalla hoitamansa ihmisen parhaaksi, kun taas alalla työskentelevillä kyse on enemmänkin ammattitaidon ylläpitämisestä ja kasvattamisesta – molemmat voivat olla vahvoja motivaation lähteitä ja minulla saattaa olla, itsekin erityislapsen huoltajana, tässä tapauksessa värilliset silmälasit päässä. Kuitenkin se innokkuus ja energia jolla omaiset ovat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jakaneet kokemuksia ja neuvoneet toisiaan, on yksinkertaisesti upeaa. Uskon myös, että tablet-laitteet voivat tuoda avun moneen arjen ongelmaan ja olla esimerkiksi itsenäistä asumista helpottava apuväline. Jos tabletit nähdään vain kommunikaation tai kuntoutuksen apuvälineenä niin helposti unohdetaan millaisia muita käyttötapoja niillä voi olla. Tällöin omaisten näkemys arjen sujumista helpottavista asioista nousee tärkeämpään arvoon kuin tahon joka viettää verrattain lyhyitä hetkiä tukea tarvitsevan kanssa. Edellä sanottu ei missään tapauksessa merkitse etteikö myös alla ammatikseen työskentelevät tahot olisi kiinnostuneita tabelttien hyödyntämisestä, kyse on ennen kaikkea lähestymistavan määrittämisestä.

Toimintaympäristö

Jos ottaa huomioon kuinka huimaa tablet-tietokoneiden sovellusten kehitys on ollut siitä alkaen kun alun perin tutkin asiaa ja aloin pohtia vakavissani hankkeen toteuttamista, tähän hetkeen kun tätä blogikirjoitusta kirjoitan, ei ole syytä olettaa, että saadut tulokset heijastelisivat tilannetta pitkällä aikavälillä. Päin vastoin, uskon että olemme raapaisseet vasta pintaa siitä mitä kaikkea tablet tyyppisillä laitteilla on annettavana. Tabletit voivat tulevaisuudessa tuoda avun ongelmiin joiden ratkaisua emme edes osaa hakea kyseisestä laitteesta, koska emme pysty ajatustasolla yhdistämään ongelman ratkaisua ja laitetta ennen kuin joku suunnittelee sovelluksen joka sitoo nuo kaksi langan päätä yhteen. Toisaalta kannattaa muistaa, että tietokoneet ovat vain työkaluja ja vaikka niitä pystytäänkin usein käyttämään monipuolisesti apuna mm. kuntoutuksessa niin ne eivät ole ainoa vaihtoehto kun mietitään sopivinta apuvälinettä. Jos ensisijainen tarve on esimerkiksi saada kommunikaation apuväline, perinteisemmät menetelmät voivat olla aivan yhtä sopivia tai parempiakin kuin uudet tulokkaat. Kehitysvammaliiton Tikoteekin edustaja esitti Jaatisen iPad-illassa mielestäni hyvän huomion siitä, että täysimittainen kommunikaatiosovellus olisi järkevää ottaa käyttöön yhdessä terapeutin kanssa. Nämä sovellukset ovat suhteellisen kalliita (verrattuna muihin applikaatioihin) ja kuvakansioiden rakentamisessa on aika iso työ. Huoltajien ei välttämättä kannata yrityksen ja erehdyksen kautta lähteä kokeilemaan mikä kommunikointisovellus olisi heidän käyttöönsä sopivin vaihtoehto. Periaatteessa laite ja ohjelmat ovat myös sitä tarvitsevalle kustannettavia apuvälineitä, joten niitä ei edes kannattaisi lähteä itse hankkimaan. Valitettavasti käytäntö ja periaate eivät kuitenkaan tässä tapauksessa ihan kohtaa, tabletit ovat vielä tuoreita tulokkaita apuvälinekäytössä ja niiden sekä niihin hankittavien sovellusten korvattavuudessa on erittäin vaihtelevat käytännöt ympäri maata. Sikälihän tämä on hassua, kun esimerkiksi iPad ja siihen hankittava kommunikaatiosovellus tulevat, kiitos massatuotannon, huomattavasti halvemmaksi kuin varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetut laitteet. Vaikka tabletti apuvälineenä kustannettaisiinkin lopulta esimerkiksi apuvälinekeskuksen kautta, niin saattaa kulua kuukausia ennen kuin se on sitä tarvitsevan henkilön käytössä. Siihen nähden saattaa tuntua houkuttelevalta kustantaa tabletin ja sovellusten hankinta omasta pussista ja käyttää muutama päivä kuvakansioiden rakentamiseen omin voimin. Tämä asettaa tietysti ne perheet hyvin eriarvoiseen asemaan, joilla ei ole taloutensa kannalta mahdollisuutta menetellä näin.

Vaikka erityisryhmille suunnattuja sovelluksia löytyykin jo nykyisin enemmän, niiden taso ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut mielestäni erityisen korkea. Suunnittelijat eivät myöskään ole usein käyttäneet laitteiden koko potentiaalia hyödyksi, esimerkiksi monet kommunikaatiosovellukset ovat vain kommunikointilaitteen tai perinteiselle tietokoneelle tehdyn kommunikointiohjelman tabletille siirrettyjä versioita. Voisi kuitenkin olettaa, että tulevissa versioissa tablet-laitteiden erityispiirteet kuitenkin varmasti huomioidaan jo paremmin ja otetaan kaikki hyöty irti sen tarjoamista mahdollisuuksista. Laadukkaiden sovellusten lisäksi toinen puute on tutkimustiedon puuttuminen, ja kun ei ole tutkimustietoa ei ole myöskään tutkittuun tietoon perustuvia ohjeistuksia. Uskon ja toivon, että myös tähän puoleen jossakin vaiheessa saadaan helpotusta. Lähes samanaikaisesti oman blogini kanssa viime vuoden puolella aukesi Papunetin saavutettavuussivusto, josta löytyy ihan kivasti tietoa ja ohjeistusta saavutettavien verkkosivujen tekemisestä ja arvioimisesta (http://papunet.net/saavutettavuus/). Osa näistä ohjeista on sovellettavissa myös tablet-sovellusten suunnittelutyöhön. Kansainvälisesti saavutettavuudesta voi etsiä lisätietoa myös Design for All -organisaation kautta (http://www.designforall.org/). Suomen Design for All -verkostokin on olemassa, mutta sen toiminta ei ole ollut kovin aktiivista viime aikoina. Stakes toimi aiemmin verkoston koordinaattorina, mutta hommalle ei ilmeisesti saatu jatkajaa rahoituksen tyssättyä ja enää noita vanhojakaan verkkosivuja ei netistä löydy. Facebookista löytyy kuitenkin ryhmä nimeltä Suomen Design for All, jota ehkä kannattaa seurailla jos verkoston toiminta kiinnostaa. Saavutettava.fi -sivustolla olleesta postauksesta voisi päätellä, että uusi sivustokin olisi valmisteilla (http://saavutettava.fi/2013/03/04/design-for-all-verkoston-kevatkokous/#.UWVp8ysmk0s). Toivotaan, että homma etenee tuollakin saralla.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu

Kuten jo aiemmin mainitsin, halusin noudattaa suunnitteluprosessia jossa käyttäjän asiantuntemusta pyritään hyödyntämään suunnittelutyössä. Prosesseja ja tekniikoita tähän on erilaisia, mutta yhteistä niille kaikille on, että sen sijaan että oletetaan suunnittelijan tietävän miten käyttäjä toimii niin asia todennetaan ottamalla käyttäjä mukaan suunnitteluprosessiin. Päädyin ratkaisuun, että käytän hyväkseni Hugh Beyerin ja Karen Holtzblattin kehittämää Contextual Design (CD) -menetelmää (Beyer, H., Holtzblatt, K. 1998. Contextual Design: A Customer-Centered Approach to Systems Designs. 2. p. USA: Morgan Kaufmann), joskin sitä aika voimakkaasti soveltaen. Menetelmä on sellaisenaan aika raskas työkalu näin pienimuotoiseen suunnitteluprojektiin, vaikkakin tekijät itse ovat sitä mieltä, että metodia voidaan onnistuneesti käyttää kaikenkokoisten suunnitteluprosessien läpiviemiseksi. En ala menetelmää se pidemmin tässä yhteydessä läpikäydä, mutta hyvin pitkälti yksinkertaistettuna prosessi etenee seuraavasti: ensin hankitaan tietoa käyttäjästä haastattelemalla häntä ja tarkkailemalla hänen työnkulkuaan, tästä materiaalista muodostetaan työmalleja, työmallit analysoidaan ja saadut tulokset hyödynnetään tuotettavissa prototyypeissä. Prototyyppejä testataan käyttäjillä muutamia kertoja, versioiden välissä työ etenee iteratiivisenä prosessina kunnes lopulta käsissä on valmis tuote. Kuulostaa yksinkertaiselta, kirjassa on kuitenkin 474 sivua joten kuvaukseni ei taida ihan kokonaan kattaa kaikkia menetelmän hienouksia. Päädyin muuten samaan huomioon Wille Kuutin kanssa kun hän toteaa ”Beyerin Ja Holtzblattin Contextual Design [Beyer & Holtzblatt, 1998] puolestaan käsittelee erityisesti paperiprototyyppiä, ehkä jopa hieman turhankin fanaattisesti.” (Kuutti, W. 2003, sivu 115. Käytettävyys, suunnittelu ja arviointi. Helsinki: Talentum). Myös markkinointiosaston roolin merkitys tuntuu näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna hieman ylikorostuneelta, mutta en ollenkaan epäile sen huomioimisen tärkeyttä jenkkien toimintakulttuurissa.

Alkuperäisestä aikeestani poiketen, taidan käydä nuo kyselytutkimukseni tulokset läpi omana postauksena niin joku saattaa jaksaa vielä lukea nekin läpi. Siitä siis jatketaan seuraavalla kerralla…

12. huhtikuun 2013 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: iPad applikaatio hanke | Kommentoi

Kirjoita vastine

Pakolliset kohdat on merkitty asteriskilla *