Varpu – tietokanta tablet-sovelluksista erityistarpeisiin

kayttoliittyma_luonnokset1

Kun selkosuunnittelu.fi blogi perustettiin, sillä oli kaksi tehtävää – herättää keskustelua graafisen suunnittelun merkityksestä selkokieleen ja saavutettavuuteen liittyen sekä tarjota kanava seurata ja osallistua tablet-sovelluksen kehitystyöhön. Kummankin tavoitteen kanssa on ollut omat ongelmansa jotka liittyvät enimmäkseen siihen, että vuorokaudessa on ainoastaan 24 tuntia ja aika monta tuntia niistä on sellaisia joita en voi käyttää tähän hankkeeseen, vaikka niin haluaisinkin. Viime vuoden aikana sovelluksen suunnittelu ei juurikaan edistynyt, itse asiassa mietin aika tosissani olisiko minun järkevämpi luovuttaa kuin kokea jatkuvaa stressiä aikataulun venymisestä. Tilanteen taustalla on ollut esikoiseni vakava sairaus ja sen vaikutus perheemme jaksamiseen. Vaikka joskus on parempi luovuttaa kuin loputtomasti hakata päätään seinään, olen kuitenkin tyytyväinen etten kokonaan haudannut hanketta. Uskon edelleen, että tuottamallani tiedolla on merkitystä ja voin tarjota sellaisen näkökulman aiheeseen, joka on vähemmän edustettu muiden saavutettavuuden ja selkokielen parissa toimivien taholta. Jos siis edelleen löytyy joku joka on kiinnostunut hankkeesta niin hänelle tiedoksi, että sovelluksen suunnittelu on edelleen käynnissä ja se on tarkoitus saada vihdoin tämän kevään aikana julkaistua. Teoreettisella puolella minulla on myöskin vielä paljon aiheita taskussa, joita haluaisin tutkia ja kirjoittaa niistä.

Tämänkertainen kirjoitus keskittyy tablet-sovelluksen suunnitteluun – kerron minkälaisesta sovelluksesta on kyse ja miten siihen päädyttiin. Esittelen myös käyttöliittymän leiskat ja tärkeimmät toiminnallisuudet. Kaikkea saa kommentoida ja kyseenalaistaa, erityisesti toivoisin kommentteja sovelluksen käytön kannalta hyvin keskeiseen tekijään, joka liittyy tiedon lajitteluun ja hakutoimintoihin. Siitä lisää myöhemmin, mutta ensin katsaus sovellukseen yleisemmällä tasolla.

Mikä on Varpu?

Yksinkertaisesti sanottuna Varpu-sovellus tulee olemaan tietokanta johon kerätään informaatiota erityisryhmien tarpeisiin soveltuvista applikaatioista. Nimi on lyhennetty muunnos taikavarvusta, joka on toiminut kaivonkatsojien apuvälineenä ainakin jo yli neljäntuhannen vuoden ajan. Aikojen saatossa niiden avulla on yritetty etsiä myös malmia sekä kadonneita tavaroita, ihmisiä ja eläimiä. Etsiessäni tietoa tämän hankkeen aikana, olen välillä toivonut, että minulla olisi ollut jonkinlainen taikakeino käytössä joka ohjaisi minut tietoa pulppuavan nettisivun tai kirjallisen lähteen äärelle. Tästä juontuu logiikka nimen taustalla.

 

kayttoliittyma_luonnokset1

Käyttöliittymäluonnos – splash screen

Varpu -tietokanta tulee olemaan kaikkien halukkaiden käytettävissä ja muokattavissa. Sisältö on käyttäjien tuottamaa ja tavoite on kerätä yleistason esittelyiden lisäksi tietoa käyttökokemuksista sekä tarjota paikka jossa voi käydä keskustelua muiden käyttäjien kanssa – ajatuksena on ollut, että keskusteluketjuun tallentuisi käytännön tason vinkkejä siitä miten ja mihin käyttöön jokin sovellus toimii tai ei toimi. Keskustelu käydään aina siihen liittyvän sovelluksen yhteydessä, jolloin se tallentuu loogiseen paikkaan mistä se on helppo löytää myöhemmin.

Varpu-sovelluksen käyttäminen tulee olemaan maksutonta ja sen on tarkoitus toimia eri käyttöjärjestelmissä eli iPad, Android ja Windows -tableteilla (tässä julkaisujärjestyksessä). Sovelluksesta julkaistaan alkuun vain suomenkielinen versio, mutta mikäli sovellus osoittautuu toimivaksi ja sille koetaan tarvetta, voidaan tuottaa muita kieliversioita tai liittää sovellukseen tuki muille kielille. Tämä vaatisi kuitenkin tahon tai yksityishenkilön joka on halukas hoitamaan kieliversion tietokannan ylläpidon ja keskusteluiden moderoinnin. Kieliversioiden tuotantoon ei ole budjetoitu rahaa, joten vaatisi myös rahoituksen järjestymisen – tosin isoista summista ei nyt puhuta.

Kyseessä ei ole kaupallinen markkinointikanava ja sovellus ei tule sisältämään mainoksia tai tuotettua markkinointimateriaalia. Jos jossakin vaiheessa näyttää siltä, että ylläpitokustannukset nousevat liian suuriksi omasta pussistani maksettavaksi niin sitten pitää miettiä rahoitusmallia uudelleen, mutta tietokannan sisältöön tämä ei tule missään vaiheessa vaikuttamaan.

Mihin sitä tarvitaan?

Kun aloin aikanaan tutkia erityisryhmille soveltuvia applikaatioita niin alusta asti oli selvää, että yksi suurimmista ongelmista tulisi olemaan laadukkaan informaation löytyminen. Siihen aikaan erityisryhmien käyttöön tarkoitettuja sovelluksia, kuin myös niiden käyttämisestä löytyvää tietoa, oli saatavilla murto-osa nykyisestä. Sanoisin, että vaikka nykyisin tietoa on enemmän saatavilla niin sovellusten lukumäärän kasvu ei ole tehnyt tilannetta ainakaan helpommaksi. Puolueetonta tietoa sovelluksista on kyllä löydettävissä, mutta se on usein varsin sirpaleista ja siten vaikeasti saavutettavissa. Jos et tiedä mitä etsiä, sopivien sovellusten etsiminen on totaalista hakuammuntaa. Joskus käy niinkin, että vaikka tietäisi sovelluksen nimen voi tuottaa siltikin hankaluuksia löytää sitä sovelluskaupasta. Tietokantaan tallennetut linkit helpottavat ja nopeuttavat ostoprosessiin siirtymistä.

Joskus voi olla vaikea sanoa mikä taho ja mistä lähtökohdista netistä löytyvän informaation on tuottanut. Etenkin ulkomaisilla sivustoilla oleva tieto tuntuu olevan osassa tapauksista markkinointilähtöisesti tuotettua ja niitä lukiessa pitää aina vähän suodattaa lukemaansa. Myös media tuntuu suhtautuvan apuvälineen statuksella oleviin tuotteisiin lempeämmin kuin vastaaviin kuluttajatuotteisiin, joten aina näiden tahojen tuottamasta informaatiosta ei ole apua omaa tarvetta arvioitaessa. Nykyaikainen media harvemmin myöskään suorittaa tutkivaa journalismia, vaan jutut kirjoitetaan yritysten myyjien tai tiedottajien tuottaman lehdistömateriaalin pohjalta. Toki kannustava ilmapiiri on hieno juttu ja on myös pidettävä mielessä, että budjetit millä apuvälineitä erityisryhmille suunnitellaan, eroavat massamarkkinoille tuotetuista. Kuitenkin toivoisi, että tietty kriittisyyden taso säilytettäisiin myös näitä tuotteita arvioitaessa, sillä käyttäjälle laadulla on suuri merkitys. (Nähtäväksi jää kaivanko näillä sanoilla omaa hautaani, mutta näin olen asian joka tapauksessa kokenut.)

Varsinkin ihmisillä joilla ei ole kokemusta tabletin käytöstä apuvälineenä, on varmasti vaikeuksia alkuun hahmottaa minkälaisista sovelluksista voisi olla hyötyä heidän tilanteessaan. Oppimiskäyrä on alussa todella jyrkkä ja joskus tulee käytettyä turhaa aikaa, vaivaa ja rahaa sovelluksen hankkimisen, siihen tutustumiseen sekä käyttöönottamiseen – vain huomatakseen, että applikaatio ei alkuunkaan sovellu omaan käyttöön. Toivoisin, että juuri tähän tarpeeseen ihmiset löytäisivät avun Varpu-sovelluksesta ja tietokannasta.

Paitsi että olen itse kokenut suurta tarvetta tällaiselle informaatiolle, sama tarve on noussut esiin eri vertaisryhmien keskusteluissa sekä myös alalla toimivien ammattilaisten kommenteissa. Muutamia tämän kaltaisia listauksia on olemassakin, mutta mielestäni niiden toiminnassa on isoja puutteita ja varsinkin ulkomaisten listausten ongelma on niiden toimimattomuus suomenkielisten käyttäjien tilanteessa. Tiedän, että tällä saralla on käynnissä muutamien muidenkin toimijoiden puolesta saman kaltaisia hankkeita, mikä osaltaan mielestäni kertoo asian ajankohtaisuudesta ja tarpeellisuudesta. Olen aiemmin kirjoittanut ongelmasta artikkelissa Taustatutkimuksessa esille tulleita asioita, jossa kävin läpi myös pienimuotoisen kyselyni tuloksia.

Itse olen usein löytänyt kaipaamani tiedon vertaisryhmien keskusteluiden kautta. Siksi toiveeni onkin, että tietokantaan tallennettaisiin yleistason kuvausten sijasta aitoja mielipiteitä ja toimivaksi koettuja käytännön vinkkejä sovelluksista. Omaishoitajien, huoltajien tai vanhempien lisäksi toivon myös, että alan ammattilaiset (kuten terapeutit ja erityisopettaja) kokisivat tietokannan hyödylliseksi. Ammattilaisilla on toki omat verkostonsa mitä kautta tablet-laitteiden käytöstä sekä sovelluksista voi hankkia ja jakaa informaatiota, mutta varsinkin näiden kahden ryhmän välisessä vuorovaikutuksessa voisi olla kehitettävää. Tämän suuntaisia ajatuksia tuli ilmi esimerkiksi JaatisWiki-työpajassa, johon minut kutsuttiin osallistumaan viime vuoden lokakuussa. Työpajassa keskityttiin ideoimaan parannusehdotuksia JaatisWikin kehittämiseksi. Samalla keskusteltiin toiminnasta yleisellä tasolla, missä yhteydessä kävi ilmi että aiemmin (kun käytössä oli ilmeisesti jonkinlainen sähköpostin välityksellä käytävä keskustelu?) perheiden ja ammattilaisten välinen yhteinen keskusteluyhteys toimi paremmin. Sittemmin tämä kanssakäyminen on jäänyt jostain syystä pienimuotoisemmaksi. Pureutumatta sen syvemmin syihin joista tämä johtuu, onko sitten kyse työelämän aikataulujen kiristymisestä vain sosiaalisen median tuomasta murroksesta jossa uusia väyliä ei ole vielä vakiinnutettu, keskusteluyhteyden olemassaolo olisi tärkeää kaikille osapuolille. Toki se miten tietokantaa lopulta käytetään on täysin käyttäjien käsissä ja minun pienistä toiveistani riippumatonta.

 

JaatisWiki-tyopajassa

JaatisWiki-työpajassa lokakuussa 2013 ideoitiin miten sivustoa voitaisiin kehittää

Miksi se pitää tehdä?

Mietin aika pitkään haluanko lähteä tekemään tämän kaltaista sovellusta, vaikka pidänkin sitä erittäin tarpeellisena ja sille on selvä tilaus tässä hetkessä. Lähinnä asian suhteen mietitytti se, että olisin ehkä ennemmin halunnut tuottaa sovelluksen jonka kohderyhmä olisi ollut kehitysvammaiset lapset tai nuoret. Nyt suunniteltava sovellus tulee kuitenkin selkokielen käyttäjien tarpeisiin, sillä toki myös omaisten ja alalla toimivien ammattilaisten tarve on todellinen ja välillisesti siitä hyötyvät myös varsinaiset selkokielen käyttäjät. Valinta ei ollut helppo, mutta uskon että tämä ratkaisu tuottaa suurimman kokonaishyödyn nykyisessä tilanteessa. Tietokannan tarve on yksi selkeämmin esille noussut puute joka on tullut ilmi hankkeeni aikana, joten on hyvin loogista, että käytän tutkimukseni tuloksia päätöksenteon välineenä. Kaksi muuta kyselyssä selkeästi ilmi tullutta tarvetta olivat kommunikointisovellukset sekä selkokieliset tarinat. Kommunikointisovellusta ei tämän hankkeen resurssien puitteissa olisi ollut mitenkään mahdollista toteuttaa, sellaisen tekeminen olisi vaatinut useasta ammattilaisesta koostuvan työryhmän sekä laajan rahoituksen. En myöskään kokenut, että minulla olisi ollut (ainakaan tuolla hetkellä) tarpeeksi kokemusta vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käytöstä, jotta olisin pystynyt vetämään tuollaisen projektin läpi. Tablet laitteille tuotettujen kommunikaatio-ohjelmien saralla kehitys on myös ollut varsin aktiivista kaupallisten toimijoiden puolesta ja vaikka puutteita varsinkin suomenkielisten käyttäjien kannalta edelleen paljon löytyykin, niin uskon että  tilanne on menossa joka tapauksessa hyvään suuntaan.

Sen sijaan jonkinlainen interaktiivinen selkokielinen tarina, ohje tai muu tämän kaltainen sovellus olisi ollut hyvinkin mahdollista toteuttaa – tavallaan se olisi ollut myös aika luonnollinen (ehkä jopa ilmeinen) valinta graafisen suunnittelijan toteutettavaksi. Niille on aivan varmasti suuri tarve, mikä tuli ilmi myös kyselyssäni, ja uskoisin, että tämän hankkeen toteuttamisen jälkeen voin hyvinkin lähteä tekemään sellaista seuraavaksi. Kuten aiemmin mainitsin niin uskon, että nyt tehty ratkaisu tuottaa suuremman kokonaishyödyn ja se on myös oman oppimiseni kannalta tavallaan kiinnostavampi ja haastavampi valinta.

Kuinka se toimii?

Varpu-sovelluksen tietoja sekä keskusteluja pääsevät lukemaan kaikki käyttäjät. Jos käyttäjä haluaa olla mukana lisäämässä informaatiota tietokantaan, hänen tulee rekisteröityä. Tämä on ihan ylläpidon kannalta tehty ratkaisu jonka on tarkoitus vähentää väärinkäyttöä. Samoin käyttäjän on rekisteröidyttävä mikäli hän haluaa antaa arvosanan, editoida tietoja tai osallistua keskusteluun. Rekisteröitymiseen pääsee siirtymään päänäkymän yläkulmasta ja mikäli käyttäjä on jo rekisteröitynyt niin samasta paikasta löytyy kirjautumissarake.

 

kayttoliittyma_luonnokset2

Käyttöliittymäluonnos – sovelluksen päänäkymä

Päänäkymässä näkyy kerrallaan noin viisi sovellusta. Jokaisesta sovelluksesta on tässä näkymässä esillä kuvake, nimi, julkaisijan nimi, hinta, arvosana välillä 1–5 ja arvosanan antaneiden lukumäärä. Tämän lisäksi näkyvillä on sovelluksiin liittyvät luokitukset sekä lyhyt kuvaus. Sovelluksia pääsee selaamaan vertikaalisesti scrollaamalla, kun taas klikkaamalla saa näkyviin haluamastaan sovelluksesta lisätietoja. Tällöin esiin tulee nappulat perustietojen muokkaamiseen, arvosanan antamiseen, ilmoituksen tekemiseksi ylläpidolle sekä linkit sovelluskauppoihin. Myös sovellukseen liittyvä keskustelu aukeaa tällöin käyttäjän nähtäväksi ja osallistuttavaksi.

 

kayttoliittyma_luonnokset3

Käyttöliittymäluonnos – sovelluskohtainen näkymä jossa keskustelumahdollisuus

Perustiedot ovat jokaisen rekisteröityneen käyttäjän muokattavissa, näin ollen puutteellisia tietoja pääsee rajoituksetta täydentämään, vanhentuneita tietoja päivittämään ja virheellisiä tietoja korjaamaan. Suunnittelussa on kautta linjan pyritty kiinnittämään huomiota helppokäyttöisyyteen ja hyvään ohjeistukseen. Datan syöttäminen tietokantaan on kuitenkin suhteellisen vaativa toiminto, joten sitä ei valitettavasti voi toteuttaa ihan muutaman napin painalluksella. Tietojen syöttäminen tapahtuu lomakkeella, johon pääsee aloitussivulta ”Lisää uusi” nappulaa painamalla. Pakollisia täytettäviä kenttiä ovat vain ”Sovelluksen nimi”, ”Lyhyt kuvaus” sekä minimissään yksi linkki sovelluskauppaan sekä yksi valittu luokka. Tällä on pyritty saamaan osallistumiskynnys matalaksi, tietoja voi täydentää toinen käyttäjä myöhemmin.

 

kayttoliittyma_luonnokset4

Käyttöliittymäluonnos – lomake sovelluksen tietojen syöttämiseksi tietokantaan

kayttoliittyma_luonnokset7

Käyttöliittymäluonnos – päänäkymän yleisohje

Päänäkymästä löytyy ”etsi” toiminto, jolla voi tehdä vapaasanahakuja koko tietokannasta. Sen vasemmalla puolella on ”järjestys” niminen alasvetovalikko, jonka avulla käyttäjä voi valita missä järjestyksessä hakutulokset näytetään. Tapoja ovat esimerkiksi viimeksi lisätty sovellus ensi tai järjestäminen hintatiedon perusteella. Oletuksena Varpu-sovellus näyttää kaikki tietokantaan syötetyt sovellukset, mutta hakua voi myös rajata. Hakutulosten suodatus perustuu sovelluksille annettuihin luokituksiin, jotka ovat tavallaan asiasanoja joilla rajataan tietokannasta noudettavaa dataa. Jokaisella sovelluksella on oltava vähintään yksi luokitus, mutta niitä voi olla myös useita. Koska luokitukset ovat tietokannan käytön kannalta hyvin oleellinen asia, toivoisin niihin liittyen kommentteja eritoten mitkä olisivat ne luokat jotka tietokantaan määritellään? Syötettyä dataa on myöhemmin työlästä editoida, siten olisi oleellista että luokitusten määrittely onnistuisi heti ensivaiheesta hyvin.

Alustavasti on ajateltu seuraavaa kahdeksaa luokitusta:

• kommunikointi
• opetus
• kuvakirjat ja tarinat
• musiikki ja piirtäminen
• motoriikan harjoitus
• pelit
• heikentynyt näkö
• muut sovellukset

Näkemykseni mukaan luokkia olisi hyvä olla maksimissaan kymmenkunta, mutta enemmän kuin viisi. Kirjastojen luokitusjärjestelmissä käytetään yleensä kymmentä pääluokkaa (esimerkiksi Deweyn kymmenluokitusjärjestelmä), mikä todennäköisesti periytyy klassisesta tavasta erottaa tieteen- ja taiteenlajit toisistaan, mutta varmasti myös kuvastaa hyvin sitä lukumäärä joka ihmisen on vielä helppo käsitellä ja hahmottaa.

Tiedonhaussa on kyse saannin ja tarkkuuden välisestä suhteesta. Mikäli luokkia on liian vähän, niistä on vaikea tehdä tarpeeksi täsmällisiä – kaikki ovat ikään kuin yleisluokkia. Tällöin saanti on korkea, mutta tarkkuus kärsii. Hakutuloksiin mahtuu tuolloin mukaan paljon epärelevantteja tuloksia. Mikäli luokkia taas on liian paljon, luokkien erot kaventuvat ja sen henkilön työ, joka lisää datan tietokantaan, vaikeutuu. Tällöin hakuja tehtäessä tulokset voivat olla tarkempia, mutta haun ulkopuolle saattaa jäädä relevantteja tuloksia. Varsinaisten luokkien lisäksi on vielä kolme lisätapaa rajata tuloksia; arvosanaan perustuva rajaus, rajaus näyttää vain ilmaiseksi määritellyt sovellukset sekä rajaus näyttää vain sovellukset jotka ovat suomenkielisiä tai joista löytyy tuki suomen kielelle. Hakutuloksien rajaukseen pääsee päänäkymän ”suodatus” painikkeesta.

 

kayttoliittyma_luonnokset5

Käyttöliittymäluonnos – hakutulosten suodatus

Hakutulosten rajaaminen on erittäin oleellinen tekijä, mikäli tietokantaan syötetään iso määrä dataa – mikä on toki myös tavoite. Siksi sen suunnitteluun on tärkeä keskittyä huolella, vaikkakin varmasti alkuun asialla ei ole kovinkaan suurta merkitystä käyttäjälle. Vaikutukset alkavat näkyä vasta pitkässä juoksussa, mistä johtuen nyt tehtävillä suunnitteluratkaisuilla on kauas kantavat vaikutukset. Näistä tekijöistä johtuen toivon varsinkin tähän asiaan liittyen mahdollisimman paljon kommentteja ja näkemyksiä järkevästä toteutuksesta. Kiitos jo etukäteen kaikille niille jotka haluavat osallistua suunnitteluun.

31. maaliskuun 2014 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: iPad applikaatio hanke | 2 kommenttia

Selkokielen typografia

Prologi

Vaikka en olekaan kirjainsuunnittelija tai typografi, mutta koska typografiset valinnat vaikuttavat luettavuuteen, ajattelin että tähän aiheeseen olisi hyvä pureutua vähän syvemmin. Kirjoitan aiheesta parhaan kykyni mukaan ja aihealueeseen spesifioituneet graafikot saavat vapaasti korjata käsityksiäni jos heidän näkemyksensä eroaa oleellisesti omistani. Varoituksen sananen lukijalle, koska tätä kirjoitusta tehdessäni olen törmännyt jatkuvasti uusiin mielenkiintoisiin asioihin, tekstistä on tullut jokseenkin pitkä ainakin tavanomaiseen blogikirjoitukseen verrattuna. Toisaalta ajattelen, että tällä Twitter-viestien rajaamalla aikakaudella pitkän tekstin kirjoittaminen, samoin kuin sen lukeminen, on piristävää vaihtelua.

Yleistä typografiasta

Typografian viilaaminen huippuunsa on ihan oma taiteen lajinsa, mutta kun osaa huomioida muutamiin perustekijöihin niin ei ainakaan oleellisesti tule lyöneeksi kapuloita lukijan rattaisiin. Selkokielen taittamiseen on olemassa omat yleistason ohjeet joita en viitsi alkaa toistaa tässä kirjoituksessa, ne löytyvät esimerkiksi Selkokeskuksen sivuilta. Kun puhutaan leipätekstistä niin selkokielistä taittoa tehtäessä kannattaa unohtaa kovin erikoiset fonttivalinnat ja pitäytyä konventionaalisissa kirjaintyypeissä. Lyhyempiin teksteihin kuten otsikkokäyttöön voi tietty miettiä muutakin kuin tavanomaisinta vaihtoehtoa, eihän selkokielisenkään taiton idea ole näyttää tylsältä, vaan että taitto tukee muuta visuaalista ilmettä ja sisältöä.

On hyvä pitää mielessä, että kirjaimen koko, riviväli ja rivin pituus vaikuttavat kaikki vahvasti toisiinsa ­– jos pienennät tai kasvatat näistä yhtä, on myös muita todennäköisesti muutettava. Hyvin tehdyssä taitossa myös merkkiväli-, sanaväli- ja tavutusarvot säädetään siten, että ladelma on kaunista luettavaa tekstin koosta riippumatta. Tavutusta tosin ei yleensä selkokielisissä teksteissä käytetä. Taitto-ohjelmissa, kuten InDesignissä, kauniin ladelman tuottaminen on lähinnä taittajan taidoista kiinni – työkaluja säätöjen tekemiseen löytyy kyllä. Hyvin tehdyissä fonteissa oletusasetuksillakin saadaan useimmiten ihan kelvollista jälkeä aikaiseksi. InDesignin oletusasetuksilla syntyy tosin aika tiivistä ladelmaa, joten selkotekstin kohdalla harventaminen voi olla paikallaan. Taitto-ohjelmissa voidaan käyttää numeerisen välistyksen sijasta myös optista välistystä, joka sekin toimiikin yleensä aika hyvin – itse käytän sitä usein esimerkiksi isokokoisissa otsikoissa. Enemmän fontin oletusasetuksilla on merkitystä ympäristössä jossa ei ole käytössä yhtä eksakteja työkaluja säätöjen tekemiseen. Esimerkiksi Word-tekstinkäsittelyohjelmassa säätäminen on paljon karkeampi toimenpide. Maalaisjärjen käyttö on sallittua, jos pystyt itse lukemaan tekstin normaalin lukuetäisyyden päästä ongelmitta, niin todennäköisesti et ole tehnyt fonttivalinnoissa tai -säädöissä merkittäviä virheitä. Ja yllätys yllätys, ihan samalla tavalla omiin silmiin luottaen ammattilaisetkin arvioivat luettavuutta suunnittelemissaan taitoissa.

Web-sovelluksissa typografian hiominen on hankalaa puuhaa, lopputulokseen kun vaikuttaa varsin monta muuttujaa. Fonttien digitaaliseen käyttöön en tässä yhteydessä pureudu enempää, mutta jos niistä haluaa lukea lisää niin suosittelen esimerkiksi Saavutettava.fi -sivustolta löytyviä artikkeleita Saavutettavaa typografiaa – osat 1 ja 2, jotka valottavat hyvin aiheeseen liittyvää problematiikka. Lisätietoa löytyy myös Jukka K. Korpelan Verkkojulkaisun typografia kirjasta.

Typografian urbaanit legendat

Typografiaan aihealueena liittyy jonkin verran sitkeässä eläviä myyttejä tai ohjeita, joilla on saattanut olla aikanaan todellisuuspohja, mutta niiden merkitystä nykyhetkessä sekä painoarvoa tekstin saavutettavuuden monimutkaisessa paletissa, ei kannata ehkä liiaksi korostaa. Yksi sitkeästi elävä myytti on ollut, että päätteellisiä fontteja ei tulisi käyttää näyttöpäätteillä niiden huonon luettavuuden takia. Tällä on historiallinen pohja sillä aiemmin kun näyttöjen tarkkuus ei ollut samaa luokkaa kuin nykyään, päätteelliset fontit erottuivat pienessä koossa huonommin kuin päätteettömät. Nykyiset näytöt alkavat olla sen verran tarkkoja, että tätä ohjetta ei tarvitse sellaisenaan enää noudattaa. Esimerkiksi iPadin Retina näytön tarkkuus on 264 pikseliä tuumalle, mikä on jo niin korkea tarkkuus, että teksti saa olla aivan pienen pientä pränttiä jotta näytön ominaisuudet heikentäisivät sen piirtymistä ­– tässä vaiheessa ollaan joka tapauksessa kauan sitten ohitettu se tekstikoko joka on ihmissilmälle miellyttävää lukea normaalilta lukuetäisyydeltä. Vuosien varrella näyttöpäätekäyttöön on myös kehitetty erilaisia tekniikoita joilla päästään pikseliä pienempään tarkkuuteen, siten kirjainten piirtymistä ruudulle on entisestään pystytty parantamaan (esim. Microsoftin ClearType-tekniikka ja Adoben CoolType). Paljon enemmän luettavuuden kannalta on merkitystä sillä kuinka laadukas päätteellinen tai päätteetön fontti on valittu ja että fontin koko, rivivälit, palstan leveys samoin kuin kirjain- ja sanavälit ovat kunnossa. Jos sitä vastoin suunnittelet julkaisua sanomalehteen tai muuhun harvalla rasterilla painettavaan tuotteeseen, niin fonttivalinnalla painoteknisistä syistä on toki merkitystä. Yleisesti ottaen formaatista riippumatta, jos tekstikoko on erittäin pientä ja/tai teksti esitetään negana, päätteetön fontti on turvallisempi valinta.

Tässä yhteydessä voitaisiin myös kumota myytti, että päätteellinen fontti on päätteetöntä luettavampi painetussa tekstissä. Lukunopeus on henkilökohtainen ominaisuus joka vaihtelee ihmisestä toiseen aika paljonkin, mutta kirjaintyypillä ei ole niinkään suurta vaikutusta tähän nopeuteen. Tutkija Ronald Carver on esittänyt, että lukunopeus ei niinkään ole riippuvainen siitä millä nopeudella tunnistamme tekstin, vaan kuinka nopeasti käsittelemme sen merkityksen. Lukiessamme (tavalliseen tapaan) katseemme liikkuu nopeudella joka vastaa kognitiivista kykyämme. Lukeminen, samoin kuin kirjoittaminen, on erittäin monimutkainen ja monesta osatekijästä muodostuva kognitiivinen kyky. Tähän kykyyn vaikuttaa monet tekijä kuten älykkyys, koulutustausta sekä tapahtumahetken vireystila. Jokainen joka on väsyneenä yömyöhään tahkonnut tenttitekstiä jota ei oikeastaan haluaisi edes lukea, muistaa kuinka hitaalta ja raskaalta lukeminen on tuntunut. Lukemisen nopeutta ei ole tuolloin rajoittanut huono typografia, silmien motoriikka, grafeemien merkityksen tunnistaminen vaan tietoinen mielemme joka mieluimmin kuljettaisi meidät sänkyyn nukkumaan kuin syöttäisi enää yhtään uutta tietoa semanttiseen muistiin. Sveitsiläisen kirjainmuotoilija Adrian Frutigerin sanoin: ”I learnt to read with gothic characters and I never experienced the slightest difficulty. I think legibility is solely a matter of habit, and speed in reading depends not so much on the speed of the eye than on that of the mind.” (Eurographic Press 1962, 260 sit. Lund 1999, 73)

Carverin mukaan meillä ei ole juurikaan keinoja kasvattaa lukunopeuttamme, mutta sen sijaan lukunopeus voi toki hidastua mm. huonojen typografisten suunnitteluratkaisujen seurauksena. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että fonttien välillä pitää olla aika suuria eroja, jotta saataisiin aikaan merkittäviä tuloksia lukunopeuden vaihtelussa. Tässä voisi vetää johtopäätöksen, että meillä olisi jonkin verran pelivaraa sillä puolella prosessia joka kuljettaa mielellemme pureskeltavaa. Itse suunnittelijana käyttäisin tuon varan visuaalisen kiinnostavuuden nostattamiseen, sillä onnistunut visuaalisuus voi kasvattaa motivaatiota lukemista kohtaan ja tehdä siten kokemuksesta paremman. Tällä en tarkoita typografisia kokeiluita tai koristelua, vaan sitä että selkokielisessäkin taitossa uskallettaisiin lähteä hakemaan tekstin tunnelmaan ja sisältöön sopivaa visuaalista ilmettä ilman takaraivossa jyskyttävää ajatusta siitä että syrjähyppy puhtaanvalkoiselle pohjalle ladotusta Verdanasta aiheuttaa välittömästi sen, että lukija ei pysty hahmottamaan tekstiä.

Yleisesti ottaen luemme parhaiten sellaisia kirjaintyyppejä joita olemme tottuneet lukemaan. Päätteellisiä fontteja on aiemmin käytetty yleisesti leipätekstinä lehdissä ja kirjoissa joten saattaa olla, että aiemmat sekä oma sukupolveni on vielä aavistuksen harjaantuneempi lukemaan niitä kuin päätteettömiä kirjaimia. Merkittävää vaikutusta lukunopeuteen tällä ei tavalliseen tapaan lukevalle ole, mutta niille joilla on lukemisessa vaikeuksia fonttivalinnalla saattaa olla enemmän merkitystä. Ole Lund esittää vuonna 1999 Readingin yliopistoon tekemässä väitöskirjassaan Knowledge construction in typography: the case of legibility research and the legibility of sans serif typefaces, että varsin monet tutkimukset, jotka ovat juurruttaneet käsitystämme tuosta päätteettömien fonttien heikommasta luettavuudesta, ovat itse asiassa sisältäneet metodologisia virheitä. Lund analysoi 28 luettavuutta (olen kääntänyt legibilityn tässä yhteydessä luettavuudeksi, jotta se erottuisi sanasta readability, joka myöskin kääntyisi suomeksi luettavuus. Jälkimmäisestä olen termit erottaakseni käyttänyt käännöstä ymmärrettävyys) käsittelevää tutkimusta jotka oli tehty vuosien 1896 ja 1997 välillä ja totesi että lähes yhtään näistä tutkimuksia ei oltu toteutettu siten, että saadut tulokset olisivat yksiselitteisiä. Mukaan noihin 28 tutkimukseen mahtui myös täysin tuulesta temmattuja tuloksia kuten kasvatuspsykologi Cyril Burtin yhdessä fiktiivisen tutkimuskumppaninsa kanssa kirjoittama A psychological study of typography, joka juurrutti pitkäksi aikaa käsityksiä päätteellisten fonttien ylivertaisuudesta. Lundin väitöskirja on ladattavissa rekisteröitynelle British Libraryn EThOS tietokannasta. Jos kädenvääntö päätteiden merkityksestä kiinnostaa, käytettävyyden parissa työskentelevä Alex Poolin artikkeli on myös lukemisen arvoinen. Hän kävi läpi maisterin tutkinnon opinnäytteenään yli 50 typografiaan ja luettavuuteen liittyävää tutkimusta.

Sen sijaan, että luettavuustutkimuksissa olisi mitattu yksittäisten merkkien tunnistamiseen käytettyä aikaa, Lund huomasi että niissä oli yleensä mitattu lukunopeutta tai jopa luetun ymmärtämistä ja muistamista. Lukunopeuden mittaamisessa on se ongelma, että muuttujia tulee mukaan niin paljon että vertaileva tutkimus on hankalaa. Jo pelkkä x-korkeuden ero vaikuttaa oleellisesti lukunopeuteen. Taittoa tehtäessä graafinen suunnittelija valitsee silmämääräisesti arvioiden (esimerkiksi testitulosteita apuna käyttäen) sopivan fonttikoon, toisin kuin lukunopeutta mittaavissa tutkimuksissa joissa valinta on tehty yksinomaan pistekoon mukaan. Kun pistekoko taas määrittyy pienaakkosten maksimi ylä- ja alapidennysten (plus pieni tyhjä tila) eikä kirjaimen x-korkeuden mukaan, pistekokoon perustuvaan luokitteluun pitäisi suhtautua kriittisesti. Jos siis verrataan kahta saman pistekoon, mutta erilaisen x-korkeuden omaavaa kirjaintyyppiä kuten vaikkapa Adobe Garamondia ja APHontia (näkövammaisille tarkoitettu erityisfontti josta kerrottu jäljempänä lisää), niin todennäköisesti jälkimmäinen menestyisi paremmin lukunopeutta mittaavissa tutkimuksissa, riippumatta siitä kumman kirjaintyypin tunnistettavuus kirjaintasolla on korkeampi.

Garamond_VS_APHont

Kaksi saman pistekoon fonttia voi näyttää näinkin eri kokoisilta. Huomioitava asia rivivälin riittävyys APHont fonttia käytettäessä, automaattisella rivivälillä ylä- ja alapidennykset eri riveillä tulevat hyvin lähelle toisiaan.

Myös riviväli tulisi säätää sopivaksi juuri x-korkeuteen nähden, mikäli tavoitellaan parasta luettavuutta (ylä- ja alapidennykset määrittelevät toki rivivälin pienimmän mahdollisen arvon sillä eri riveillä olevat kirjaimet eivät saa osua toisiinsa). Silloin kun testauksessa käytetään kiinteää riviväliä niin ne fontit joiden x-korkeus sattuu olemaan optimaalinen riviväliin nähden, oletettavasti hyötyvät tilanteesta. Liekö näillä tekijöillä ollut vaikutusta siihen, että useampikin dysleksian omaavien erityistarpeisiin kehitetty fontti on pärjännyt luettavuustutkimuksissa heikosti – niissä kun on usein käytetty pitkiä ylä- ja alapidennyksiä, mikä pakostakin tekee niiden x-korkeuden pieneksi verrattaessa osaan saman pistekoon muita fontteja. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin tekstissä, kun käsittelen näitä erityisfontteja ja niistä tehtyjä tutkimuksia. Garamondista puhuttaessa kannattaa muuten huomioida minkä valmistajan versiosta on kyse, kuten Markus Itkonen huomauttaa Typografian käsikirjassa: ”Yllättävää on eri valmistajien Garamond-versioiden suuri ero: esimerkiksi paljon käytetty Adobe Garamondin x-korkeus on selvästi pienempi kuin useimpien muiden Garamondien. Adobe Garamondin käyttäjä joutuukin valitsemaan leipätekstiin lähes pistettä suuremman kirjainkoon.” (Itkonen M. 2003, 68).

Oikeastaan typografiassa melkein kaikki toimii suhteessa ympäristöönsä ja on naiivia olettaa, että sitä voitaisiin tutkia kuin laboratoriossa muutamalla yhtä arvoa ja poissulkemalla toisia kunnes on muodostettu kaava jolla saadaan tuotettua optimaalista tekstiä. Ylipäätään ajatus optimaalisesta luettavuudesta on älytön sillä jokaisen lukijan kohdalla tulisi tällöin ensin määritellä mikä on juuri hänelle optimaalisinta. Typografian ainoa rooli ei ole myöskään olla mahdollisimman nopeasti omaksuttavan viestin visuaalinen presentaatio, vaan sillä on myös muita rooleja. Noiden roolien arvottaminen on osa suunnittelijan työtä, selkokielen taitossa toki luettavuuden rooli on tärkeä ja ratkaisut jotka heikentävät luettavuutta tulisivat olla erittäin hyvin perusteltuja.

Lund kirjoittaa tutkimuksensa tuloksista seuraavaa: ”The thesis effectively reveals that nearly all of the 28 studies which have been reviewed (of a surprising total of 72 identified studies) lack internal validity (the intra-paradigm sine qua non of experimental research). It is shown that this lack of internal validity is largely due to confounding factors that resides in the stimulus material, in the last instance caused by the researchers’ inadequate domain knowledge (about typography). Other methodological flaws are also revealed.” (Lund 1999, 247). Lund kiinnittää myös huomiota laajemman tason luettavuus- ja lukutaitotutkimuksen vähäisyyteen kahdeksankymmentäluvulle tultaessa, jolloin tutkimus on siirtynyt enemmän yksittäisten kirjaintyyppien tutkimiseen tai toisaalta informaatiosuunnittelun piiriin jolloin tutkitaan käyttökokemusta ja käytettävyyttä yleisemmällä tasolla.

Jos joitakin ohjeita näistä luettavuutta mittaavista tutkimuksista kuitenkin halutaan vetää, niin näyttäisi siltä että kirjaimen (pylvään) paksuus, x-korkeus, sisään jäävät aukot ja merkkiväli ovat hyvin oleellisia mittoja. X- korkeus suhteessa versaalikorkeuteen ei tulisi olla liian pieni, mutta ei toisaalta myöskään liian iso sillä kumpikin ääripää voi olla pahaksi luettavuutta ajatellen. X-korkeus määrittää sen, kuinka isolta tai pieneltä kirjaintyyppi vaikuttaa verrattuna toisiin saman pistekoon kirjaintyyppeihin. Kirjaimen koko vaikuttaa lukunopeuteen siten, että tiettyyn pisteeseen asti koon kasvaessa lukunopeus kasvaa. Kuitenkin kun kokoa edelleen kasvatetaan, saavutetaan tietty rajapyykki jonka jälkeen lukunopeus alkaa hidastua. Tuo raja vaihtelee fontista riippuen, mutta karkeasti arvioiden 14 pisteestä ylöspäin (tavallisilla lukijoilla) asiaan kannattaa alkaa kiinnittää huomiota. Fonttikokoa miettiessä kannattaa huomioida, että fontin kokoon ilmoittaminen pisteissä (nykyisissä julkaisuohjelmissa 1 pt = 0,3528 mm), juontaa juurensa kirjapainotekniikan historiasta. Tällä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa minkä kokoiselta teksti näyttää vaikkapa webbisivulla, niissä fonttikoko määritellään usein suhteessa selaimen oletusfonttikokoon (joka on useissa selaimissa 16 pikseliä). Nopea lukunopeus ei aina ole myöskään suoraan yhtenevä sen kanssa millaista tekstiä lukijat kokevat miellyttäväksi lukea. Esimerkiksi vanhemmat lukijat saattavat suosia isotekstisiä kirjoja, vaikka heidän todellinen lukunopeutensa siitä aavistuksen hidastuisikin. Isotekstistä kirjaa voitaisiinkin tällaisessa tapauksessa pitää saavutettavampana.

symboli_isotekstinen

Isotekstisen julkaisun symboli (kirja, lehti tms.)

Soveltuvuus selkokielen käyttöön

Ennen aikaan kun käytettiin ladottuja kirjasimia, kirjaintyypin eri pistekoot leikattiin muodoltaan hieman erilaisiksi. Tällä haluttiin kompensoida ihmisen havaintokyvyn ominaisuuksia siten, että saman kirjaintyypin eri kokoversiot antaisivat samankaltaisen vaikutelman. Mikäli kirjaintyyppi olisi sellaisenaan skaalattu eri kokoon, leikkaukset olisivat samankaltaisuudesta huolimatta antaneet hieman erilaisen vaikutelman. ”Note however that traditional typeface design did not (necessarily) treat as linear the transformation of shape and proportions when scaling from size to size. That is, the different typeface sizes had individual designs (in traditional metal technology a ’font’ equalled one typesize, as opposed to today when one ’font’ may generate all applicable sizes). This design feature is referred to as optical scaling: a smaller type size results in heavier serif’s, thicker strokes, bigger x-height with shorter ascenders and descenders, a more open form (bigger counters), wider letters, and larger default space between the letters. And the opposite applies for larger typesizes.” (Lund 1999, 29)

Nykyisin kun fontit ovat digitaalisia niin yleisin tapa on käyttää yhtä ja samaa vektoroitua originaalia eri kokoon skaalattuna. Laadukkaassa fonttiperheessä on kuitenkin monenlaisia leikkauksia eri tarpeisiin, jolloin suunnittelija voi valinnoillaan päästä samankaltaisiin lopputuloksiin kuin latojat kohopainojen aikakaudella. Suunnittelija voi halutessaan vaikkapa korvata regular leikkauksen medium leikkauksella mikäli hänestä tuntuu, että pienessä koossa käytettynä perusleikkaus antaa liian kevyen vaikutelman. Ei ole kovinkaan yllättävää huomata, että nämä ominaisuudet joita kirjakkeiden valmistajat metalliladonnan vuosina lisäsivät pienen pistekoon kirjainleikkauksiin, ovat samoja jotka löytyvät selkeästä leipätekstifontista: suuri x-korkeus, ilmavat sisämuodot, riittävä merkkiväli sekä tukeva viivanpaksuus. Mitä ominaisuuksia taas ehkä kannattaa välttää selkokielen taitossa, on kirjaimen paksujen ja ohuiden osien suuri kontrasti (uusantiikvat kuten Bodoni ja Didot) tai toisaalta tasapaksuus (egyptiennet ja clarendonit kuten Rockwell, mutta myös jotkin geometriset groteskit kuten Futura).

Mitkä nimenomaiset fontit sitten ovat parhaita selkokielen käyttöön? Ensin pitäisi määritellä mille selkokielen käyttäjäryhmälle teksti on tarkoitettu, käyttäjät kun eivät ole mikään homogeeninen ryhmä joka oletusarvoisesti hyötyisi samoista ratkaisuista. Esimerkiksi jos selkokielen tarve syntyy sitä kautta, että suomi ei ole henkilön äidinkieli niin tämä kyllä hyötyy selkeästi toteutetusta visuaalisuudesta, mutta pärjää myös tavanomaiseen tapaan toteutetun taiton kanssa kunhan sisältö on mukautettu selkokielelle. On esitetty, että henkilöt joilla on lukemisen erityisvaikeuksia (dysleksia), saattaisivat hyötyä erityisesti heille kehitetyn kirjaintyypin käyttämisestä. Dysleksiaa esiintyy arviosta riippuen noin 5–10 prosentilla väestöstä. Monella oireet ovat lieviä, mutta lukeminen ja kirjoittaminen on heille tavallista vaikeampaa ja hitaampaa. Noin viidellä prosentilla dysleksian omaavista oireet ovat niin voimakkaat, että niistä koituu merkittävää haittaa. Osalla näistä ihmisistä oireet tekstiä lukiessa voivat olla todella häiritseviä, kirjaimet saattavat vaihtaa paikkaa, kääntyä ylösalaisin tai peilikuvaksi ja samankaltaisia muotoja sisältävät kirjaimet sekoittuvat keskenään. Koko teksti voi myöskin hyppelehtiä tai vääristyä eri tavoin, kun taas joissain tapauksissa teksti näyttäytyy tavalliseen tapaan, mutta lukeminen aiheuttaa voimakkaan päänsäryn tai huonovointisuuden. Näitä oireita esiintyy kuitenkin vain hyvin pienellä osalla dysleksian omaavista. Näissä tapauksissa voi tietenkin kokeilla olisiko erityisfonteista apua lukemiseen ja varsinkin lapsilla tällainen heille erityisesti suunniteltu fontti voi tuoda itseluottamusta ja tunteen, että heidän erilaisuuteensa suhtaudutaan asiallisesti – toisin kuin aiemmin jolloin näiden ihmisten oppimisvaikeuksien oletettiin johtuvan laiskuudesta tai typeryydestä.

Suhtautuisin kuitenkin itse aika varauksellisesti näiden fonttien käyttöön materiaaleissa joiden lukijakuntaan kuuluu myös muita vammoja tai erityisvaikeuksia omaavia henkilöitä, sillä näiden kirjaintyyppien ulkoasu eroaa oleellisesti konventionaalisista fonteista. Kun vain pieni osa dysleksian omaavista näkee kirjaimet peilikuvina tai ylösalaisin, kuinka suuri kokonaishyöty silloin on edes mahdollista saavuttaa näillä suunnitteluratkaisuilla? Kun pitää mielessä sen, että luemme parhaiten sen kaltaisia fontteja joita olemme aiemmin tottuneet lukemaan, kannattaa puntaroida kuinka suuri etu vs. riski tämän kaltaisen erityisfontin käyttäminen on? Olen tutustunut näihin erityisfontteihin siitä lähtökohdasta olisiko niistä hyötyä selkokielen käyttäjille yleisellä tasolla. Löytämäni tutkimustulokset eivät osoita, että nämä erityisfontit toimisivat luettavuutta mitattaessa dysleksian omaavilla tai muillakaan ryhmillä paremmin kuin muutkaan fontit. Seuraavaksi käyn läpi näitä fontteja sekä niistä löytyneitä tutkimustuloksia.

Read Regular

Natascha Frenschin 2003 suunnittelema Read Regular on tarkoitettu lukemisen erityisvaikeuksia omaaville. ”Read Regular is a typeface designed specifically to help people with dyslexia read and write more effectively.” (http://www.readregular.com/english/intro.html [19.03.2014]). Suunnittelussa on pyritty kiinnittämään huomiota siihen, että jokainen kirjainmerkki olisi oman muotoisensa. Yleensä peilikuvana esiintyvät kirjainmuodot, kuten b ja d, on suunniteltu toisitaan poikkeaviksi, koska tämän kaltaiset muodot aiheuttavat (joissain tapauksissa) kohderyhmälle ongelmia. Korkeilla ylä- ja alapidennyksillä on pyritty parantamaan luettavuutta ja kirjainten sisämuodot on tehty ilmaviksi.

readRegEx

Read Regular fontin gemena- ja versaaliaakkoset sekä numerot

Chrysalis Children’s Books on aikaisemmin käyttänyt fonttia kustantamissaan lastenkirjoissa. Hollantilainen kustantamo Zwijsen osti vuonna 2012 oikeudet fonttiin ja käyttää sitä tuottamissaan lapsille suunnatuissa opetusmateriaaleissa nimellä Zwijsen Dyslexiefont. Nettisivuillaan kustantamo kertoo tutkineensa fonttia vertaamalla sitä Helveticaan ja Times New Romaniin. Tutkimuksessa oli mukana 26 seitsemänvuotiasta lasta, joilla oli diagnosoitu dysleksia. Näistä puolet oli tyttöjä ja puolet poikia. Tutkimuksessa ei löydetty merkittäviä eroja lukunopeudessa. Tytöt lukivat nopeammin Helveticaa, kun taas pojat Zwijsen Dyslexiefontia. Fontti ei tällä hetkellä ole kaupallisessa levityksessä. Myös muutamilla muilla kustantamoilla on käytössään omia helppolukuiseksi suunniteltuja kirjaintyyppejä, mutta niistä on vaikea löytää tietoa. Yksi tällainen on esimerkiksi Barrington Stoke publishers.

Dyslexie & OpenDyslexic

Abelardo Gonzalezin OpenDyslexic ja Christian Boerin Dyslexie ovat kaksi vähän saman oloista fonttia joissa on käytetty Read Regularin tapaisia tekniikoita, mutta tämän lisäksi mm. paksunnettu kirjaimen alaosaa. Tällä on pyritty ankkuroimaan kirjain peruslinjaan ja ehkäisemään sen kääntymistä ylösalaisin, ilmiö joka saattaa esiintyä dysleksian yhteydessä esimerkiksi p ja d kirjainten kohdalla. Dyslexiessä on pitkät ylä- alapidennykset, kun taas OpenDyslexicissä tämä mitta on aika tavanomainen. OpenDyslexic on ladattavissa ja käytettävissä ilmaiseksi. Fontin on ilmoitettu olevan avoimen lähdekoodin ohjelma, joten periaatteessa sitä saa käyttää mihin tahansa tarkoitukseen, muokata, kopioida ja levittää (sekä alkuperäistä että muokattua versiota). Kannattaa kuitenkin tutustua lisenssiin ennen käyttöä.

Itse en pitänyt OpenDyslexicin luettavuutta silmämääräisesti arvioiden kovin hyvänä. Oletusasetuksilla joidenkin kirjainyhdistelmien kohdalla on selviä ongelmia välistyksen kanssa, tällaisia ovat mm. kirjainparit pe, kv, rj, in ja aika monet muutkin. OpenDyslexicin kohdalla kirjainten lihavoidun alaosan ja laihemman yläosan kontrasti alkaa olla jo niin suuri, että tuntuu jotenkin että yläosa tästä johtuen haalistuisi. Koska ei ole viitteitä siitä, että alaosan lihavoimisesta olisi mitään hyötyä lukijalle, pidän tätä tehokeinoa esteettisesti aika epämiellyttävänä sekä turhana.

OpenDyslexic

Näistä kahdesta samankaltaisesta fontista Dyslexie vaikuttaa selvästi paremmin tehdyltä. Sen hinta riippuu lisenssistä, mutta halpa fontti se ei ole. Henkilökohtaiseen käyttöön lisenssi maksaa 9,95 € ja se on voimassa vain vuoden, mikä on aika erikoinen poikkeus normaalista käytännöstä. Esteettisesti kumpikaan ei miellyttänyt minun silmääni, mutta Dyslexie tuntui kaikin puolin yllättävänkin toimivalta luettavuuden puolesta. Koska kyseessä on maksullinen fontti, en sitä ostamatta päässyt tutustumaan sen toimivuuteen kovin syvällisellä tasolla, joten arvioni luettavuudesta on tehty valmiiden tekstien pohjalta. Fontti on saanut aika paljon positiivista julkisuutta osakseen mm. Scientific American ja Wired Magazine ovat kirjoittaneet siitä ja se on voittanut lukuisia palkintoja kuten Smart Future Minds Award 2010, Smart Urban Stage 2011, Rabobank New Generation Pitch 2013 ja oli finalisti Fast Company Innovate Through Design Awardsissa 2012 sekä ehdolla INDEX Award of Copenhagen palkinnon saajaksi 2013.

Dyslexie

Fonttinäyte Dyslexie Regular. Alkuperäinen teksti: “childrens-stories.net” door: Robert James Parfett

Kumpaakin fonttia on myös tutkittu. Vuonna 2012 tehtiin kyselytutkimus 250 ihmiselle jotka olivat kokeilleet Dyslexietä. Mukana kyselyssä oli koululaisia (46) ja heidän vanhempiaan (204). Tutkimuksessa valtaosa vastanneista koki fontin käyttämisen hyödylliseksi. Koululaiset uskoivat tehneensä vähemmän virheitä lukiessaan sekä lukunopeutensa kasvaneen. Myös vanhemmat uskoivat samoin, he myös uskoivat että lukeminen oli koululaisille miellyttävämpää aiempaan verrattuna. Tutkimuksesta on saatavilla tiivistelmä PDF muodossa.

Tämän kaltainen kyselytutkimus ei sinänsä kerro mitään todellisesta lukunopeudesta tai lukiessa tehtävien virheiden määrästä, mutta osoittaa toki sen että monet ihmiset ovat kokeneet fontin käytön hyödylliseksi. Aiemmassa vuoden 2010  tutkimuksessa Dyslexietä verrattiin Arialiin. Tutkimukseen osallistui 21 opiskelijaa joilla oli lukemisen erityisvaikeuksia sekä 22 tavalliseen tapaan lukevaa opiskelijaa. Tutkimuksessa ei saatu viitteitä siitä, että Dyslexie olisi lisännyt lukunopeutta kummassakaan ryhmässä. Fontin käyttö kuitenkin vähensi dysleksian omaavilla lukiessa tehtyjen virheiden määrää, tavalliseen tapaan lukevilla opiskelijoilla tulokset olivat kuitenkin päinvastaiset – he tekivät fonttia käytettäessä enemmän virheitä verrattuna Arialiin. Mielenkiintoista oli, että vaikka virheiden kokonaismäärä väheni lukemisen vaikeuksia omaavilla, ne tyypilliset virheet joihin suunnittelulla oli pyritty vaikuttamaan, eivät vähentyneet. ”There were also adaptations made in the font “Dyslexie” to increase the specific reading error of switching and mirroring letters. These adaptations were made to decrease the chances of switching or mirroring letters that look alike. The analysis on the specific type of errors indicated that neither the dyslectics, nor the normal readers did make less switching errors with the font “Dyslexie”, there were also no significant differences between the dyslectics and normal readers for the amount of switching errors.” (de Leeuw R. 2010, 21)

Tutkimuksen otanta on aika pieni ja siinä verrattiin Dyslexietä vain ja ainoastaan Arialiin. Huomionarvoista on, että suunnitteluratkaisut jotka vaikuttavat varsin voimakkaasti fontin ulkoasuun, eivät tämän tutkimuksen mukaan toimineet kaivatulla tavalla. Tämän vuoksi en näe fontin käyttämistä hyödyllisenä, kuin korkeintaan puhtaasti lukemisen erityisvaikeuksia omaaville mikäli tämänkaltaisella heille erityisesti suunnitellulla fontilla halutaan rohkaista lukukokemuksessa. Muille ryhmille sen käyttämisestä on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Vuoden 2010 tulosten valossa, pari vuotta myöhemmin tehty laaja kyselytutkimus vaikuttaa lähinnä varman päälle pelatulta markkinoinnin työkalulta, mikä saa ainakin minut suhtautumaan aika varauksellisesti fonttiin.

OpenDyslexic oli mukana Espanjalaisen tutkijaryhmän 2013 tekemässä tutkimuksessa (tiivistelmän voi ladata tästä). Tutkimuksesta tekee mielenkiintoisen se, että siinä käytettiin ensimmäistä kertaa hyväksi katseenseurantaa (eye tracking) tutkittaessa dysleksian omaavien lukunopeutta eri fontteja käyttäen. Tutkimuksessa oli mukana 48 henkilöä ja siinä vertailtiin 12 erilaista fonttia ja/tai leikkausta. Fontit tutkimukseen valittiin niiden käytön yleisyyden sekä järjestöjen suositusten perusteella, lisäksi mukaan haluttiin erityisesti dysleksian omaaville kehitetty fontti joksi valikoitui OpenDyslexic (perus- ja italic-leikkaukset). Tutkimuksen muut fontit olivat Arial, Arial Italic, Computer Modern Unicode (CMU), Courier, Garamond, Helvetica, Myriad, TimesTimes Italic, ja Verdana. Tutkimuksen mukaan: ”Sans serif, monospaced and roman font styles significantly improved the reading performance over serif, proportional and italic fonts.” (Rello, Luz & Baeza-Yates, Ricardo 2013, 1).

Lisäksi todettiin, että:
– Fontin valinnalla on merkittävä vaikutus luettavuuteen.
– Hyviä fontteja dysleksian omaaville ovat Helvetica, Courier, Arial, Verdana ja  Computer Modern Unicode. Arialin italic-versiota tulisi välttää sen huonon luettavuuden johdosta.
– Päätteettömyys, perusleikkaus (roman) ja tasalevyinen välistys (monospaced) paransivat lukemista, kun taas italic-leikkaukset huononsivat sitä.

Olen tutustunut vain tutkimuksen tiivistelmään, mutta muutama juttu herättää kysymyksiä. Kun mukana oli ainoastaan yksi monospaced fontti (Courier), ihmetyttää miten sen perusteella voidaan tehdä suosituksia jonka mukaan tämän kaltainen välistys parantaa luettavuutta? Eikö ole aivan yhtä mahdollista, että hyvät tulokset ovat voineet johtua myös muista tekijöistä kyseisessä fontissa? Monospaced välistys tarkoittaa sitä, että jokaiselle kirjainmerkille on varattu rivillä saman verran tilaa riippumatta siitä kuinka leveästä tai kapeasta kirjainmuodosta on kysymys. Ensimmäiset (länsimaiset) monospaced fontit kehitettiin kirjoituskoneisiin, joissa paperin piti liikkua aina saman kiinteän välimatkan ennen uuden kirjaimen lyömistä. Kun esimerkiksi ”i” ja ”m” kirjaimet ovat elementteinä luonnostaan hyvin eri levyiset, monospaced-välistyksellä ”i”-kirjaimen ympärille jää pakostakin aika paljon tyhjää tilaa. Tutkimuksessa mukana olleessa Courierissa tätä on kompensoitu tekemällä ”i” kirjaimen pääte hyvin leveäksi. Samanlainen ratkaisu on tehty esimerkiksi Helvetican monospaced versiossa, vaikka se muuten onkin päätteetön fontti. Tavallinen monospaced-fontin käyttökohde on erilaiset taulukot, matemaattiset julkaisut etc. kun halutaan saada eri riveillä olevat kirjaimet ja numerot siististi päällekkäin. Monospaced fontteja suositaan usein myös ohjelmointikielen kirjoittamisessa (ns. koodaaminen) ja oman ikäpolveni edustajille ne lienevät tuttuja myös ASCII taiteesta. Yleisempi tapa välistää kirjaimet on kuitenkin proportional-välistys, jolla saadaan varsinkin leipätekstissä aikaan kauniimpi ladelma. Myös proportional-välistetyissä fonteissa saadaan tarvittaessa taulukoissa numerot pysymään vertikaalisesti samalla tasolla käyttämällä fixed-width (tai tabular) figures -ominaisuutta, joka löytyy nykyisin monesta fontista.

Courierissä on monia tekijöitä jotka tekevät siitä selkeän ja helppolukuisen fontin, joten sen hyvää sijoittumista tutkimuksessa ei mielestäni voi pistää ainoastaan monospaced-välistyksen ansioksi – vielä vähemmän sen perusteella voi tehdä yleistystä kaikkien monospaced fonttien paremmuudesta, sillä niiden joukosta löytyy myös sen kaltaisia fontteja joiden käyttö leipätekstissä olisi selkeä virhe. Monospaced fontit vievät yleensä aika paljon tilaa vaakasuunnassa, mikä tarkoittaa vähemmän merkkejä riviä kohden proportional-välistykseen verrattuna (mikäli palstaleveys pidetään kiinteänä). Suomen kielen pitkissä sanoissa tämä hankaloittaa taittoa ja tekee liehupalstan rivien pituuden vaihtelusta suuren, varsinkin selkokielessä jolloin ei käytetä tavutusta. Mikään ei toki estä tekemästä myös proportional-välistyksessä merkkivälejä aivan yhtä ilmavaksi, joten siitäkään syystä ei ole mitään tarvetta suosia monospaced-fontteja.

Sinänsä mielenkiintoista olisi, joskaan sitä ei tämän tutkimuksen perusteella voi kuitenkaan väittää, mikäli osoittautuisi että merkkivälin optinen tasaisuus (sanan sisällä) ei olisikaan niin merkittävä tekijä luettavuuden kannalta kuin aiemmin on uskottu? Meillä euroopassa on ollut pyrkimyksenä tuottaa esteettisiä sanakuvia, sillä niiden on uskottu olevan luettavuuden kannalta tärkeitä. Sanakuvien tärkeyttä typografiassa ovat korostaneet useat typografian oppaat ja annettuna totuutena olen sen itsekin aikanaan omaksunut asiaa sen enempää pureksimatta. Kuitenkin kyseessä on jälleen yksi typografian urbaani legenda. Ensimmäisen kerran ajatuksen sanojen tunnistamisesta sanakuvien avulla (word shape model of word recognition) esitti psykologi James Cattell 1886. Käsitystä on juurruttanut myös mm. H. Bouman 1973 julkaisema tutkimus Visual Interference in the Parafoveal Recognition of Initial and Final Letters of Words. Näitä ajatuksia on sittemmin kyseenalaistettu ja nykyisin suosituin teoria alan tutkijoiden piirissä taitaa olla, että tekstin tunnistaminen tehdään yksittäisistä kirjaimista, mutta tämä tapahtuu rinnakkain useamman kirjaimen kohdalla saman aikaisesti (parallel letter recognition model of reading). Kevin Larson on kirjoittanut aiheesta hyvän artikkelin otsikolla The Science of Word Recognition – or how I learned to stop worrying and love the bouma, jossa Microsoftilla työskentelevä psykologi käy läpi nykyisiä teorioita. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjoitus, jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.

Tämä mielessä pitäen on hyvä muistaa, että vaikka eurooppalainen käytäntö on ollut ohjata rivillä ylimääräinen tyhjä tila sanaväleihin, niin amerikassa tämä tila on usein sijoitettu merkkiväleihin (tosin sielläkin suunnalla eurooppalainen tapa on yleistynyt). Heillä käytäntö on merkinnyt, että rivistä riippuen merkkien välinen tila on saattanut vaihdella reippaastikin. Mikäli merkkien välisen tilan optimaalinen suhde olisi erityisen merkittävä tekijä luettavuuden kannalta, tämä olisi varmastikin pistetty jenkeissä merkille jo aikaa sitten. Itse luulen, että kunhan merkkiväli ei ole häiritsevästi liian pieni, tuolla tekijällä ei ole erityisen suurta merkitystä luettavuuden kannalta. Sanakuvilla on kuitenkin merkitystä lukuprosessissa, sillä silmän liikkeen hyppäykset pysähtyvät useimmiten hieman vasemmalle puolelle sanan keskikohtaa – ei kuitenkaan koskaan sanojen väliin. Mielenkiintoinen aihe, mitä olisi hauska tutkia lisää.

Toinen asia mikä tutkimuksessa vähän ihmetytti, oli mukaan otetut fontit ja varsinkin italic versioiden itsenäinen käsittely. Suurin osa tekstin tuottajista ja taittajista varmasti tietää, että italic leikkausten luettavuus on perusleikkauksia huonompi ­– kysehän on kuitenkin korostuskeinosta jota on tarkoituskin käyttää rajoitetusti. Eikö näiden leikkausten tilalle olisi hyvinkin voinut ottaa muita fontteja joilla olisi ollut enemmän annettavaa tutkimuksellisesti? Myös Arialin ja Helvetican ottaminen samaan tutkimukseen kummastuttaa. Nuo kaksi fonttia muistuttavat muotokieleltään toisiaan erittäin paljon ja niiden x-korkeus sekä leveys ovat lähes identtiset (eroa voi vertailla esimerkiksi Wikimedia Commonsissa). Yllättäen näiden kahden fontin välille saatiin kuitenkin eroa kun mitattiin lukunopeutta (Reading Time), joskaan ei merkittävää sellaista. Sen sijaan Fixation Duration sekä Preferences Rating -mittauksissa tulokset olivat käytännössä samat.

Mikä kuitenkin itseäni eniten arveluttaa ja mihin Ole Lund 1999 tekemässään varsin kattavassa väitöskirjassa kiinnittää huomiota, on fonttien vertailu perustuen niiden pistekokoon. Tuntuu käsittämättömältä, että tutkijaryhmä ei ole ottanut tätä kritiikkiä huomioon koetta järjestäessään, ilmeisin selitys lienee että he eivät ole olleet tietoisia Lundin tutkimustyöstä. Asia on kuitenkin päivänselvä jokaiselle graafiselle suunnittelijalle, joten mistään salatiedosta ei ole kyse. Ainakin minulle itselleni suunnittelijana on merkityksetöntä mikä on fontin nimellinen pistekoko ­– fontin koon valinta tapahtuu aina visuaalisesti arvioiden. Näin uskoisin myös monen muun toimivan ja mikäli näin on niin tutkimus ei heijasta sitä tapaa miten ihmiset fontteja käyttävät. Olisi mielenkiintoista toistaa koe siten, että fonttien koot suhteutettaisiin toisiinsa x-korkeuden perusteella. Mitä kuitenkin tulee OpenDyslexiciin tämän tutkimuksen valossa, tutkimus ei osoittanut että sen käytöstä olisi ollut erityisesti hyötyä tai haittaa. Käyttäjien mielipidettä kysyttäessä he kuitenkin suosivat (merkittävästi) mieluimmin Verdanaa ja Helveticaa, joten tämän puolesta sen käytölle on vaikea löytää perusteita.

Gill Dyslexic

Christopher Corbettin suunnittelemassa Gill Dyslexicissä on käytetty samankaltaisia tekniikoita kuin Dyslexiessä ja OpenDyslexicissä eli kirjaimen alaosan lihavointia ja tavallisesti kirjaimesta toiseen toistuvien symmetristen muotojen rikkomista. Nimensä mukaisesti fontin pohjana näyttäisi olevan Eric Gillin suunnittelema Gill Sans. Fontti vaikuttaa huonosti tehdyltä ja epäilen siitä olevan hyötyä kenellekään. Vaikka Gill Sans ei omia suosikkejani koskaan ole ollutkaan, on hieman surullista nähdä se tällä tavoin runnottuna ja käärmeöljynä kaupiteltuna. Gill Dyslexicin yksittäisen käyttäjän lisenssin hinta vaihteli 7–15 € välillä, sittemmin se on kadonnut markkinoilta.

gill_dyslexic_sample

Tiresias

Fontin on kehittänyt Lontoossa toimiva Royal National Institute of Blind People ja se on suunniteltu erityisesti näkövammaiset huomioiden. Se on ollut käytössä mm. tekstitysfonttina Ylellä vuodesta 2012, jossa sitä on heidän mukaansa myös testattu ennen valintaa. Tiresias on julkaistu GNU General Public lisenssillä, lukuun ottamatta tekstitysfonttia jonka lisenssin omistaa ja jota markkinoi Bitstream. Lisenssin hinta on ilmeisesti varsin tyyris, joidenkin lähteiden mukaan jopa 17 500 $. Muut versiot ovat ladattavissa ilmaiseksi.

Tiresiasin kehittäminen liittyi oleellisesti vaiheeseen jossa analogisista televisiolähetyksistä siirryttiin digitaalisiin. Hankkeesta on kirjoitettu kuvaus josta löytyy tietoa fontin testaamisesta. Fontti on saanut myös aika paljon kritiikkiä osakseen (sitä voi lukea esimerkiksi täältä). Kehittäjien suorittama testaus ontuu monessakin mielessä, ehkä ilmeisimmin siinä että Tiresiasia verrattiin ainoastaan kahteen fonttiin joista kumpikaan ei lähtökohtaisesti ole sopiva tekstitysfontiksi. Toinen fontti oli aiemmin tekstityskäytössä ollut AlphaMosaic joka on ns. pikselifontti (7×5 tai 9×10 pikseliä) joita käytetään yleensä hyvin matalan resoluution näytöillä. Toisin kuin vektorifonteissa, joita tietokoneissa nykyisin tavallisimmin käytetään, pikselifonteissa luettavuus on yleensä heikompi ja heikkenee varsinkin oleellisesti kun niitä skaalataan suurempaan kokoon kuin mihin fontti on alun perin suunniteltu. Varmaankin aikanaan tuota fonttia käytettiin teknologian sanelemista syistä, mutta tutkimuksen ajankohtana kehitys oli ajanut sen ohi jo aika päiviä sitten. Lisäksi mukaan testiin otettiin Times New Roman sen laajan suosion perusteella. Vaikka tuo alunperin 1931 sanomalehtikäyttöön suunniteltu fontti varmasti toimii yhä edelleen monessa yhteydessä, olettaisin että harva suunnittelija sitä kuitenkaan television tekstitysfontiksi tosissaan ehdottaisi. Ei siis ollut mahdoton yllätys että Tiresias erottui edukseen tässä joukossa.

Kannattaa huomioida, että Tiresiasin on alunperin suunniteltu nimenomaan tekstitysfontiksi, mikä näkyy myös sen muuhun käyttöön jalostetuista versioista. Mikäli näitä haluaa käyttää niin sopiva kohde voisi olla esimerkiksi otsikkokäyttö tai infografiikka, leipätekstiksi en kuitenkaan tätä fonttia valitsisi. Erikseen mainittakoon vielä Tiresias Keyfont joka on erilaisiin näppäimistöihin kuten kaukosäätimeen, maksupäätteeseen tai taskulaskimeen tarkoitettu fontti. Vuonna 2009 julkaistiin Tiresias Keyfont V2 eli toinen kehitysversio, jossa numeroita on edelleen kehitetty. Siinä on hyvät numero ja se vaikuttaa kaikin puolin soveliaalta kyseiseen käyttöön.

Tiresias

Comic Sans ja Lexia Readable

Monien suosikki-inhokki Comic Sans on Vincent Connaren 1994 suunnittelema script-tyyppinen eli käsinkirjoitetun kaltainen fontti. Se oli yksi Windows 95:en käyttöjärjestelmäfonteista ja sittemmin levinnyt varsin laajaan käyttöön. Comic Sansiin on kohdistunut aika paljon kritiikkiä, mikä liittyy enimmäkseen sen käyttöyhteyksiin – fontti on olemukseltaan hyvin kasuaali ja käyttöyhteyden olisikin hyvä olla yhtenevä muotokielen kanssa. Fontin vahvuuksia on hyvä luettavuus ja monet järjestöt mainitsevat sen dysleksian omaaville sopivana fonttina. Sen sopivuuden on arveltu osaksi selittyvän myös sillä, että ilmeisesti varsinkin Yhdysvalloissa terapeutit käyttävät harjoituksissa paljon käsin piirrettyjä kirjaimia, jolloin Comic Sans olisi sitä kautta olemukseltaan tuttu. Voisin myös kuvitella, että terapeuttien itse tuottamassa lapsille tai nuorille suunnatussa materiaalissa tulee usein tarve tai halu käyttää tämän kaltaista ”hauskaa” fonttia. Yleisesti ottaen script fontit ovat luettavuudeltaan heikkotasoisia, joten mikäli välttämättä tarvitaan käsin kirjoitetun kaltaista jälkeä niin Comic Sans on toki siinä kategoriassa turvallinen valinta. Nettikäytössä myös siksi, että Comic Sans kuuluu ns. web safe -fonttien ryhmään.

ComicSans_VS_LexiaReadable2

Lexia Readable perustuu Comic Sansiin ja sen kantava idea on ollut säilyttää Comic Sansin hyvä luettavuus ilman sen sarjakuviin liittyviä konnotaatioita. Fontti ei varsinaisesti miellytä omaa makuani, eritoten avonaisiksi jätetyt ”b” ”p” ja ”6” merkit pomppaavat silmille ja numero ”9” tuntuu olevan kuin ottolapsi ihan eri fonttiperheestä. Versaalien koko tuntuu myös jotenkin hassulta gemenoihin nähden. En näe että fontista olisi luettavuuden kannalta erityistä apua, mutta toisaalta en usko siitä olevan oleellista haittaakaan. Lukuunottamatta pientä epätasaisuutta joidenkin merkkien kesken, sillä taitettu ladelma on ihan luettavaa. Toki se on vähemmän ”lapsellinen” eikä viittaa samaan tapaan sarjakuviin kuin Comic Sans, mutta mikäli tyylillisesti haetaan tämänkaltaista pyöristettyä päätteetöntä fonttia niin muitakin vaihtoehtoja löytyy, kuten esimerkiksi Arialin tai Helvetican rounded versiot.

FS Me

FS Me on Fontsmithin tilaustyönä suunnittelema kirjainperhe Mencap järjestölle. Järjestö tekee työtä oppimisvaikeuksia omaavien ihmisten hyväksi. Fontin suunnittelu liittyi järjestön graafisen ilmeen uudistukseen vuonna 2008, minkä jälkeen silloin FS Mencap nimellä kulkeneen fontin kehitystyötä jatkettiin. Nykyinen FS Me (OpenType Pro) kirjainperhe lanseerattiin 2011. Järjestö saa lahjoituksena osuuden jokaisen fontin myyntihinnasta, mutta en onnistunut löytämään mainintaa osuuden suuruudesta. Tekijöiden mukaan suunnittelutyössä oli läpi prosessin mukana oppimisvaikeuksia omaavia henkilöitä. ”It was the first accessible typeface to be designed through work with people with a learning disability.” (http://fontfeed.com/archives/fs-me-a-type-family-designed-for-people-with-learning-disabilities/ [19.03.2014]). Fontti on sinänsä selkeältä ja helppolukuinen geometrinen groteski, mutta vaikea on ymmärtää miten osallistuva suunnittelu on vaikuttanut lopputulokseen. Varsinkin kun vertaa fonttia saman muotoilutoimiston 2002 julkaisemaan FS Albertiin, joka on tiheämpää välistystä ja muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta lähes identtinen FS Me:n kanssa. Vaikuttaisikin, että tuolta osin kyseessä on enemmänkin PR kampanjointi tai jonkinlainen saavutettavuuspesu (vrt. viherpesu) kuin erityinen yritys tuottaa savutettavampaa typografiaa. Kirjainperhe on kuitenkin kattava ja laadukkaasti toteutettu, siitä löytyy mm. kahdeksan leikkausta, kaksiriviset numerot, ligatuurit ja muut OpenType herkut.

FS_Me

Fonttinäyte FS Me

FS_Me_VS_FS_Albert

FS Me muistuttaa erittäin paljon saman muotoilutoimiston 2002 julkaisemaa FS Albert fonttia

Sylexiad (serif & sans)

Mielenkiintoinen, hieman erilaisista lähtökohdista ponnistava fonttiperhe Sylexiad on tekijän omien sanojen mukaan ”…an ongoing design investigation developed by Dr. Robert Hillier, a Senior Lecturer at Norwich University College of Arts. The research involved the design and testing of a new font family developed and informed from a dyslexic perspective against other fonts recommended by dyslexia organisations. For the majority of those adult dyslexic readers tested, the evidence indicated a clear preference for the Sylexiad fonts.” (http://www.robsfonts.com/sylexhome.html [19.03.2014]). Aihetta käsittelevä väitöskirja ”A TYPEFACE FOR THE ADULT DYSLEXIC READER” on ladattavissa sivuston kautta. Hillier kertoo kiinnostuneensa vuosituhannen vaihteessa aiheesta, kun maineikkaan Central St Martins College of Art and Design toimesta esitettiin olettama, jonka mukaan dysleksia olisi taideopiskelijoiden keskuudessa huomattavasti yleisempää muihin opiskelijaryhmiin verrattuna. Tieto sai Hillierin miettimään omia lukemisen vaikeuksiensa syitä ja hänellä diagnosoitiinkin tämän seurauksena lukemisen erityisvaikeus (dysleksia). Tuohon aikaan dysleksian parissa työskentelevien järjestöjen ohjeistukset typografian suhteen perustuivat osin vanhentuneisiin käsityksiin ja olivat myös jonkin verran ristiriitaisia keskenään. Hillier halusi työllään parantaa tilannetta ja suunnitteli fontteja joita hän vertasi siihen aikaan suositeltuihin Arial, Sassoon Primary, Times New Roman ja Tiresias InfoFont -kirjaintyyppeihin. Hillier suunnitteli aluksi kolme fonttia, jotka olivat kehitysversiota joita testattiin kohderyhmällä. Testaus suoritettiin kyselyillä, haastatteluilla sekä seurannalla. Kehitysversio 3 osoittautui testiryhmän suosikiksi ja sen pohjalta suunniteltiin Sylexiadin päätteetön ja päätteellinen kirjaintyyppi.

Sylexiad

Sylexiad fontin medium leikkaukset, päätteetön ja päätteellinen versio.

Mistä pidin Hillierin hankkeessa on, että hän on soveltanut työssään käyttäjäkeskeisen suunnittelun työkaluja. Hillier tosin itse kutsuu tätä termillä ”developmental typeface testing”. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun voi jakaa kolmeen vaiheeseen: aikainen käyttäjien ja tehtävien huomioiminen, empiirinen mittaus varhaisessa vaiheessa prosessia ja iteratiivinen suunnittelu. Tavoite on ollut tässä tapauksessa tarjota aikuisille lukijoille fontti, joka olisi heidän itsensä mielestä heille sopivampi kuin muut (tuolla hetkellä) suositellut vaihtoehdot. On hienoa, että kohderyhmää on kuunneltu ja heidän panoksensa on vaikuttanut suunnitteluprosessiin. ”My findings have often contradicted current typographic legibility maxims. For the majority of dyslexic readers tested generous word spacing allied to the (light) weight and slightly condensed form (due to long ascenders and descenders) of the Sylexiad fonts were important. This would suggest that for subjects with reading difficulties it is the combination of spacing, weight and overall form of a typeface that is important rather than individual letterform design.” (Hillier 2006, 176)

Vaikkakin pidän Hillierin lähestymistavasta, luulen että hänen vahvuutensa ovat enemmänkin teoreettisella puolella kuin käytännön kirjainsuunnittelussa. Sinänsä fontti on omaperäinen ja kohtuullisen luettava, mutta yleisilmettä vaivaa ehkä pienoinen viimeistelemättömyys. Perusleikkaus on aika laihan oloinen ja kapea, se muistuttaakin hieman joissain kirjainperheissä esiintyviä kavennettuja eli ns. condensed leikkauksia. Osaksi vaikutelma johtuu myös korkeista ylä- ja alapidennyksistä, jotka kannattaa pitää mielessä riviväliä valitessa. Yleisesti ottaen kovin kapeita leikkauksia ei pidetä luettavuuden kannalta hyvänä ratkaisuna varsinkaan leipätekstissä käytettäväksi. Jos kuitenkin suunnittelun kannalta on tarve käyttää kapeaa fonttia, niin siihen tarkoitukseen Sylexiad voisi tietysti olla ihan toimiva. Tosin muitakin fontteja tähän tarkoitukseen löytyy, yksi vaihtoehto on esimerkiksi Abadin kavennetut leikkaukset. Kavennettuja leikkauksia käyttäessä kannattaa pitää mielessä, että selkokielisessä taitossa tulisi olla noin 50-60 merkkiä riviä kohden.

Biancoenero

Italialaisten graafisten suunnittelijoiden Riccardo Lorusson ja Umberto Mischin suunnittelema fontti. Suunnittelutyössä olivat mukana myös psykologi Alessandra Finzi, erityisopetuksen tutkija Daniele Zanoni sekä professori Luciano Perondi ISIA Urbino opistosta. Fonttia voi käyttää ilmaiseksi ei-kaupallisissa projekteissa. Sen hankkimiseksi tulee täyttää Biancoenero kustantamon nettisivuilta löytyvä lomake, jonka käsittelyn jälkeen fontti lähetetään hakijalle. En löytänyt tietoa onko fontista tehty enemmän kuin yksi leikkaus ja löytyykö siitä skandinaavisia merkkejä, mutta mikäli ei niin sen käyttökohteet ovat hyvin rajalliset.

biancoenero

Biancoenero fontin gemena- ja versaaliaakkoset

APHont

APH:n (The American Printing House for the Blind) kehittämä fontti näkövammaisille. Fontti on ilmaiseksi käytettävissä ei-kaupallisissa yhteyksissä, kunhan käyttäjä itse tai kohderyhmä on näkövammaiset. Sen voi ladata APH:n nettisivujen kautta. APHont on päätteetön selkeäpiirteinen fontti, jossa on tukeva viivanpaksuus ja suuri x-korkeus. Se antaa pistekokoaan suuremman vaikutelman, mikä kannattaa huomioida mm. riviväliä valitessa. Yleisilme on aika raskas, mutta uskoisin että kyseessä on toimiva fontti siihen käyttöön mihin se on suunniteltu.

APHont

Muita helppolukuisiksi arvioituja fontteja

Maailmalta löytyy useita järjestöjä jotka tekevät työtä ihmisten hyväksi joilla on lukemisen erityisvaikeuksia. Useilla näistä järjestöistä on suosituksia fonteista, jotka soveltuvat heidän kokemuksensa puolesta järjestönsä kohderyhmälle. Yksi näistä on British Dyslexia Association (B.D.A.) jonka lista löytyy järjestön nettisivuilta. Aiemmin läpi käytyjen lisäksi sen listalta löytyvät myös Microsoftin käyttöjärjestelmäfontit Arial, Century Gothic, Verdana ja Trebuchet (jotka kaikki ovat myös ns. web safe -fontteja, joskin Century Gothic katsotaan vähän rajatapaukseksi). Lisäksi listalta löytyy Sassooon joka on lasten lukemisen ja kirjoittamisen opiskeluun kehitetty, oikeastaan enemmänkin kirjoitustapa kuin pelkkä fontti. Sen käsin kirjoitettavat versiot muistuttavat jonkin verran Suomessa nykyisin käytössä olevaa perusopetukseen tarkoitettua kirjoitustapaa. Sassoonista on myös painotuotteisiin kehitetty versio joka on olemukseltaan hieman formaalimpi.

Näiden lisäksi muissa yhteyksissä helppolukuisiksi esitettyjä fontteja ovat mm.
– Calibri joka on Windows Vistan käyttöjärjestelmäfontti ja ollut vuodesta 2007 lähtien Microsoft Officen oletusfontti.
– Myriad Pro joka on mm. Cambridgen yliopiston (toinen) virallinen fontti ja jota myös Apple on käyttänyt markkinoinnissaan ja tuotteissaan.
– Geneva joka on vanha Macintosh käyttöjärjestelmäfontti. Fontti ei ole myynnissä joten sen saamiseksi pitää omistaa Applen tietokone. Samalla nimellä löytyy myös yleisessä levityksessä olevia fontteja, mutta ne eroavat alkuperäisestä.

Source Sans Pro

Lopuksi voisin vielä esittää oman ehdotukseni joka on Paul D. Huntin suunnittelema Source Sans Pro. Se valmistui vuonna 2012 ja on päätteetön, selkeä ja hyvin suunniteltu fontti. Se on muotokieleltään velkaa Morris Fuller Bentonin American Type Foundersille suunnitelluille Gothic fontteille, onnistuen kuitenkin luomaan nykyaikaisen vaikutelman. Fontti on Adoben ensimmäinen avoimen lähdekoodin kirjainperhe, ja se on suunniteltu ensisijaisesti käyttöliittymiin, mutta mielestäni toimii myös printtiympäristössä täysin moitteetta. Fonttiperheestä löytyy 12 leikkausta, kaksiriviset numerot, ligatuurit ja kaikenlaista kivaa mitä laadukkaasti tehdystä nykyaikaisesta fonttiperheestä voi odottaa löytävänsä – ja täysin ilmaiseksi. Fontti löytyy myös Adobe Typekitistä (maksullinen palvelu) jonka avulla suunnittelija voi varmistaa, että nettikäytössä fontit näkyvät käyttäjän laitteilla juuri sellaisina kuin ne on tarkoitettukin. Koska kyseessä on tosiaankin open source fontti niin mikäli kokee, että fontista puuttuu ominaisuuksia joita selkokielen käytössä kaipaisi, niin näppärä suunnittelija lataa alkuperäiset lähdetiedostot ja lisää kaipaamansa ominaisuudet. Yksi tällainen parannus voisi olla aavistuksen väljempi oletusvälistys, jolloin käyttäjän ei tarvitsisi tehdä harvennusta taiton yhteydessä. Varsinaisissa taitto-ohjelmssa tämä ei juurikaan säästäisi aikaa, mutta mikäli käytetään esimerkiksi Word tai PowerPoint ohjelmaa julkaisun tuottamiseen, niin se voisi olla näppärä lisäominaisuus. Samalla voisi tietysti tehdä kaikenlaisia pikku modifiointeja, joilla fontista saisi vieläkin soveliaamman selkokielen tarpeisiin. Huokutteleva ajatus jos liikenisi joskus aikaa ja energiaa…

Verdana_VS_SourceSans_2

Verdana_VS_SourceSans_1

Source Sans rinnakkain luettavuudeltaan hyvänä pidetyn Verdanan kanssa

Epilogi

Tutkiessani tässä kirjoituksessa esitettyjä kirjaintyyppejä olen törmännyt kerta toisensa jälkeen väitteisiin, joiden mukaan niiden pitäisi auttaa sellaisia ihmisiä joilla on lukemisen erityisvaikeuksia lukemaan paremmin. Osa tutkimuksista on lähtenyt jopa siitä olettamuksesta, että myös tavalliseen tapaan lukevat voisivat näiden fonttien avulla jotenkin tehostaa lukemistaa. En ole kuitenkaan löytänyt todisteita siitä, että erikoiset suunnitteluratkaisut joita on käytetty osassa aiemmin esitellyistä fonteista kuten Read Regular, Dyslexie, OpenDyslexic tai Sylexiad, auttaisivat lukemisen erityisvaikeuksia omaavia tai tavalliseen tapaan lukevia nostamaan lukunopeutta tai tekemään vähemmän virheitä lukiessa. Oikeastaan on ylipäätään kyseenalaista voidaanko lukemista parantaa ulkoisilla keinoilla, vai onko kyse enemmänkin siitä ettemme typografisilla ratkaisuilla vaikeuta sitä. Varsin monet fonteista ovat olleet yleiseen hintatasoon sekä työn laatuun nähden hintavia ja kun sen tekijän yhdistää katteettomiin lupauksiin, aletaan mielestäni liikkua eettisesti harmaalla alueella. Kuitenkin osa dysleksian omaavista on kokenut fontit hyödylliseksi ja se on tekijä jota emme voi mitenkään sivuuttaa, heidän mielipiteensä painaa enemmän kuin yhdenkään typografin, kirjainsuunnittelijan tai tutkijan. Onko näissä tapauksissa fonttien positiivinen vaikutus sitten ollut lumelääkkeen kaltainen vai ei, siihen en usko kenenkään pystyvän nykyisillä tiedoilla ja tutkimustuloksilla luotettavasti vastaamaan – ja onko sillä lopulta edes merkitystä? Joka tapauksessa tämä ryhmä, joka on kokenut fontit merkittäväksi avuksi, on lukumäärällisesti hyvin pieni ja heidän tarpeensa ovat hyvin yksilöllisiä.

On tavallaan luonnollista, että toivomme tehokkaita, selkeitä ja helppokäyttöisiä työkaluja joilla voisimme parantaa ihmisten elämänlaatua. Valitettavasti niin kuin lähes aina, todellisuus on tylsempi eikä helppoja ratkaisuja ole olemassa. Visuaalisen työn tekijöille saattaa olla loogista ajatella, että pystyisimme parantamaan lukemista kehittämällä parempia fontteja. Tuolloin suunnittelijat näkevät lukemisen erityisvaikeudet havaitsemiseen liittyvänä ongelmana. Näkökyky ja havaitseminen ovat kuitenkin vain osa lukemisen monimutkaista prosessia jossa huomattavasti isommassa roolissa ovat kognitiiviset kyvyt vastaanottaa, tallentaa, käsitellä ja käyttää informaatiota. Tämä ei tarkoita, että fonttien kehittäminen olisi turhaa työtä tai typografiaan keskittyminen tarpeetonta. En myöskään tyrmää ajatusta, etteikö visuaalisilla ratkaisuilla olisi mahdollista tehostaa viestin välitystä nykyisestä – uskon kuitenkin, että tämä vaatisi huomattavasti suurempia muutoksia tavassamme tuottaa kirjoitusmerkkejä.

Typografialla on suuri merkitys lukukokemukseen ja tuo merkitys korostuu erityisesti silloin kun kyse on huonosta typografiasta. Entinen opettajani professori Tapio Vapaasalo esitti asian siten, että graafisen suunnittelijan työtä ei osata aina hahmottaa ja arvostaa siitä syystä että hyvin tehty suunnittelutyö tekee itsensä näkymättömäksi – tuotettu visuaalisuus on niin luonnollinen osa ympäröivää elämäämme, että yleensä tiedostamme sen (rakenteen) olemassaolon vasta silloin kun suunnittelija ei ole onnistunut työssään. Laadukas suunnittelutyö vaatii aina osaamista, aikaa ja vaivaa, mikä tulisi ottaa huomioon heti ensi metreiltä asti kun erilaisten hankkeiden aikatauluja ja budjetteja mietitään. Hyvä luettavuus syntyy monesta osatekijästä ja sen parantamisessa tehokkaimmat keinot ovat laadukas koulutus, hyvät ohjeistukset sekä taittajan kunnioittava asenne tekstiä ja lukijaa kohtaan.

 

 

Kirjalliset lähteet:

Itkonen, Markus (2003). Typografian käsikirja. Helsinki: RPS-yhtiöt

de Leeuw, Renske (2010). Special Font For Dyslexia? (Master’s thesis). University of Twente

Hillier, Robert Alan (2006). A TYPEFACE FOR THE ADULT DYSLEXIC READER. Norwich School of Art and Design.

Rello, Luz & Baeza-Yates, Ricardo (2013) Good Fonts for Dyslexia. USA: ASSETS 2013 (Conference of Computers and Accessibility)

Eurographic Press Interview (1962) Designer’s profile: Adrian Frutiger. No. 9 tammikuu, 258-262. Iso-Britannia

20. maaliskuun 2014 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Graafinen suunnittelu | 4 kommenttia

Joukkorahoituksella dysleksia ymmärrettäväksi

Graafinen suunnittelija Sam Barclay hakee joukkorahoituksella rahaa mielenkiintoiseen projektiin. Tarkoituksena on tuottaa kirja, joka auttaa normaalilla tavalla lukevia ymmärtämään millaisten ongelmien kanssa ihmiset joilla on lukemisen erityisvaikeuksia, joutuvat kamppailemaan. Vaikka dysleksian omaaville annetaan erityisopetusta ja apua niin aika vähän ollaan tehty sen eteen jotta tavallisesti lukevat ihmiset ymmärtäisivät millä tavalla tämä ryhmä hahmottaa maailmaa. Aiemmin oli aika tavallista, että näitä ihmisiä pidettiin esimerkiksi koulussa laiskoina ja tyhminä oppilaina, koska sen paremmin opettajat kuin oppilas itsekään eivät ymmärtänyt mistä oppimisen erityisvaikeudet johtuivat. Onneksi nykyisin tilanne on mennyt parempaa suuntaan ja vaiva pyritään tunnistamaan mahdollisimman varhain, jolloin nuori saa tarvitsemansa tuen.

Tällä hetkellä tavoite on jo ylitetty moninkertaisesti joten painotuote näkee varmuudella päivänvalon. Ylimenevälle osuudellekin löytyy varmasti tärkeää käyttöä. Huffington Post -lehden verkkosivuilla olevassa haastattelussa Sam kertoo, että asetetulla tavoitteella saadaan katettua projektin välittömät kulut, mutta alun perinkin oli toive, että asian hyväksi saadaan kerättyä enemmänkin rahaa. Toivottavasti Sam ja muut asian parissa työskennelleet jatkavat hienoa työtään. Joukkorahoitukseen on vielä 16 päivää aikaa osallistua Kickstarter -sivustolla.

 

* * *

Päivityksenä juttuun kerrottakoon, että julkaisu kolahti postiluukusta muutama viikko takaperin. Ihan nätti kirja ja hyvän asian puolesta, aihe kuitenkin jää vähän pinnalliselle tasolle ja kirja sisältää myös vanhahtavaa tietoa liittyen mm. sanakuviin. Kuitenkin upea juttu, että julkaisu on nähnyt päivänvalon ja tämän kaltaisia projekteja on nykyisin mahdollista tehdä joukkorahoituksen avulla.

IMG_2693 IMG_2694

 

11. marraskuun 2013 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Graafinen suunnittelu | Kommentoi

Taustatutkimuksessa esille tulleita asioita

Aluksi kiitos kaikille vastauksia lähettäneille, niitä oli ilo lukea. Vastaajat onnistuivat kuvailemaan tilannettaan ja tarvettaan selkeästi. Monet kommenteista/ideoista olivat sen kaltaisia, joihin äkkiä katsottuna voisi sanoa jo löytyvän jonkinlainen sovellus. Se, että jokin vastaava sovellus on olemassa ei vielä merkitse, että se toimisi kaikille käyttäjille tai että käyttäjät olisivat ylipäätään tietoisia sen olemassaolosta. Kannattaa myös pitää mielessä, että kehitys alalla on ollut nopeaa joten tilanne ei välttämättä ole nyt sama kuin sillä hetkellä kuin asiasta on kirjoitettu. Useat vastaajat mainitsivat jonkin heillä käytössä olleen sovelluksen referenssinä, mutta ilmoittivat silti tarpeen tämänkaltaisille sovelluksille – olen tulkinnut nämä vastaukset siten, että mainittu sovellus ei ole syystä tai toisesta kunnolla tyydyttänyt käyttäjän tarpeita. Esimerkiksi sovelluksen kieli voi olla käyttäjän näkökulmasta väärä, jolloin sen käyttö ei onnistu. Osassa sovelluksia, etenkin kommunikointiin liittyvissä, käyttäjä voi itse editoida sisältöä ja kääntää ulkomaisia sanoja suomeksi sekä äänittää puhetta haluamallaan kielellä. Tämä ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, että sovellus olisi alun perin tehty tietylle kielelle. Esimerkiksi ohjeistuksen, virheilmoituksien ja asetuksien kieltä on käyttäjän mahdotonta editoida, vaikka joku niitä jostain syystä haluaisikin omatoimisesti alkaa kääntämään. Sovelluksen käytettävyys saattaa myös muodostua ongelmaksi, applikaatio voi olla esimerkiksi liian monimutkainen käyttää tai käyttöliittymän painikkeet liian pieniä.

Määrällisesti suurin osa ehdotuksista ja tarpeista liittyi selvästi kommunikointiin. Sinänsä hyvin ymmärrettävää, koska tuon kaltainen käyttö on tableteille, niin kuin perinteisille tietokoneillekin, hyvin luontevaa. Staattisen ja liikkuvan kuvan, äänen ja tekstin esittäminen ja tuottaminen ovat niitä perusjuttuja joita tietokoneilla on aina tehty. Tabletit soveltuvatkin tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Niissä on yleensä hyvälaatuiset näytöt, ne ovat helposti liikuteltavia ja suhteellisen kevyitä, niissä on nykyisellään tarpeeksi muistia sekä tehoa monipuoliseen työskentelyyn (tai oikeastaan sovellukset suunnitellaan muistipihimmiksi kuin perinteisten tietokoneohjelmat ja moniajoa ei käytetä samaan tapaan). Nykyiset nopeat nettiyhteydet mahdollistavat erityyppisen materiaalin hakemisen verkosta ja sovellusten määrä kasvaa huimaa tahtia. Muutamat erityisopettajat joiden kanssa olen keskustellut epäilivät, että perinteiseen tietokoneeseen nähden tekstin tuottaminen olisi joissakin tapauksissa vaikeampaa koska kosketusnäytölle muodostettu näppäimistö ei anna samanlaista palautetta kuin fyysinen näppäimistö. Olettaisin, että joillekin tabletin näppäimistö voisi olla myös helpompi käyttää, varsinkin mikäli se olisi muokattavissa käyttäjälle parhaiten saavutettavaksi (sopivan kokoiset painikkeet, ei turhia merkkejä, sopiva herkkyys painalluksen tunnistamisessa jne.). Tabletteihin on myös saatavilla ulkoisia näppäimistöjä sekä erilaisten adapterien avulla mahdollista liittää myös painikkeita joita voidaan käyttää kun käyttäjällä on käsien liikerajoitteita. Nämä adapterit ovat valitettavasti ainakin vielä harvinaisia ja kalliita. Toinen syy kommunikointiin liittyvien sovellusten suurelle edustukselle kyselyssä on varmasti se, että ihmisen tarve kommunikoida toisten ihmisten kanssa on yksi meissä syvimmällä olevampia tarpeitamme. Kommunikointiin on jokaisella ihmisellä tarve ja jokaisella myös oikeus. Oletan, että koska kommunikointi on niin merkittävä asia, tämä näkyy myös määrällisesti vastauksissa. Puheterapeutti Kaisa Laine summasi mielestäni asian hienosti kirjoituksessaan Tikonen-tiedotteessa (Tikonen 2/2013, löytyvät netistä osoitteesta http://papunet.net/tikoteekki/julkaisut/tikonen-tiedote.html)

”Jokaisen ihmisen tarpeet, arjen tilanteet ja toimintakyky ovat yksilöllisiä. Toimivat kommunikoinnin apuvälineet löytyvät huomioimalla kaikki moninaiset tekijät. Toimivuus tarkoittaa sitä, että itse laite on sopivan kokoinen, se kulkee mukana, se on helppokäyttöinen ja siinä on tarvittavat tekniset ominaisuudet. Myös se, mitä apuvälineellä voi tehdä, on yksilöllisesti tarkkaan harkittu. Siinä tulee olla sopivat ohjelmat ja sisällöt. Kaiken tämän lisäksi tarvitaan vielä jotakin, mitä ilman kommunikointi menettää merkityksensä: keskustelukumppani, joka oikeasti haluaa olla kuulolla ja kuunnella.”

 

Referoituja vastauksia:

  • Jonkin verran tuli toiveita yksinkertaisille sovelluksille kuten painonapeille (esim. perus kyllä/ei), tekstin kuuntelemiselle, muistilehtiölle jne.
  • Puhumisen ja kirjoittamisen harjoitteluun toivottiin apua. Usein mainittiin referenssiohjelma jossa oli kuitenkin jotakin puutteita. Esimerkiksi ääntäminen puuttui kokonaan tai se ei ollut oikeanlaisesti toteutettu. Ennakoivaa tai korjaavaa tekstin syöttöä pidettiin myös tärkeänä, sillä sanojen hahmottaminen ja oikeinkirjoitus on monelle haastavaa.
  • Ehdotettiin reittiopasta kulkemisen avuksi.
  • Toivottiin yksinkertaisia pelejä kuten kirjainten ja numeroiden oppimista tukevia pelejä, palapelejä jne. Vaikeusaste ja ohjeet pitäisivät olla käyttäjälle sopivat, monet saatavilla olevista olivat liian vaikeita.
  • Interaktiivinen kalenteri päiväohjelman järjestämiseen ja ajan hallinnan avuksi. Ajan kulumisen hahmottaminen tuottaa monelle vaikeuksia, kaivattaisiin esimerkiksi sovellusta joka näyttäisi kuinka paljon aikaa on seuraavaan tapahtumaan.
  • Toivottiin pikavastauskortteja vastaavaa sovellusta, jolla voitaisiin ilmaista omaa halua ja mielipidettä.
  • Erilaisille selkokielisille kuvitetuille oppaille koettiin tarvetta. Esimerkkeinä mainittiin mm. arkiset asiat sekä vero- ja etuusasiat eli tarvetta olisi oppaille niin jokapäiväisissä kuin harvinaisemmissa tilanteissa.
  • Sovellus joka yhdistäisi tukiviittomia ja kirjoitettua kieltä. Voisi liittyä satuihin, lauluihin tai arkisiin asioihin. Ilmeisesti ajatuksena tukiviittomien ja lukemisen opettelu?
  • Toivottiin Papunet-sivuston kaltaista sovellusta (oletan tarkoittavan Papunetin pelisivuja?).
  • Helposti luotavaa ja muokattavaa kommunikointikansiota. Tulosteista koostetun kommunikointikansion käyttö, kuljetus ja päivittäminen koettiin haasteelliseksi.
  • Toivottiin sovellusta jolla voisi tuottaa kuvitettuja ohjekirjoja tai tarinoita eri tilanteita varten. Ohjeiden avulla tilanteet voisi käydä fiktiivisesti läpi ennen varsinaiseen tapahtumaan siirtymistä. Esimerkkeinä mainittiin häät, elokuvissa käynti, kaverisynttärit, kauppareissu, koulupäivä jne.
  • Interaktiivisia selkokielisiä lastenkirjoja joissa olisi mahdollista tekstin kuunteleminen ja teksti tukiviittomilla. Interaktiiviset elementit olisivat mm. lajittelua yläkäsitteiden alle, ohjeiden ymmärtämistä, syy-seuraus-suhteen ymmärtämistä, laskemista, tuttuja lastenlauluja jne. Keskusteluissa koettiin myös tärkeänä, että graafinen ulkoasu ja kuvat/kuvitukset olisi laadukkaasti toteutettuja ja oikealle ikäryhmälle suunnattuja – ei esimerkiksi lastenkirjakuvituksia teineille tai aikuisille käyttäjille.
  • Selkokielinen ohje iPadin käyttöönotosta ja käyttämisestä.

 

Tulosten analysointi

Kuten jo aiemmin kirjoitin, monen yllä listatun ehdotuksen kohdalla voisi todeta, että ”tuohon on jo olemassa sovellus”. Kyselyssä ja keskusteluissani omaisten ja alalla työskentelevien kanssa, ehkä selvimmin esille tullut ongelma onkin tällä hetkellä itselle sopivien sovellusten löytäminen tuhansien sopimattomien joukosta. Sovellusten etsiminen esimerkiksi Applen App Storesta on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Vaikka yleensä tablet-sovellukset eivät ole kovin kalliita, ainakin oman kokemukseni perusteella väittäisin, että erityisryhmille suunnatut sovellukset sijoittuvat sinne hintahaarukan yläpäähän. Hinta ei myöskään aina korreloi laadun kanssa, jotkut kokeilemani sovellukset ovat olleet käytettävyydeltään niin heikkotasoisia, että en voi ymmärtää miten ne ovat täyttäneet Applen sovelluksille asetetut laatuvaatimukset. Jokainen App Storesta löytyvä sovellushan on läpikäynyt Applen arviointiprosessin jossa tarkistetaan erinäisiä tekijöitä kuten ettei sovellus sisällä (Applen mittapuulla) moraalisesti sopimatonta materiaalia, tietoturva-aukkoja ym. ja että sovellusten käytettävyys on tarpeeksi korkeatasoinen. (Arviointiprosessista voi halutessaan lukea lisää dokumentista nimeltä App Store Review Guidelines. Jotta App Storeen tarjottujen sovellusten käytettävyys olisi sillä tasolla mitä Apple edellyttää, he ovat myös julkaisseet dokumentin nimeltä iOS Human Interface Guidelines, joka on muuten lukemisen arvoinen opus, käyttöjärjestelmästä riippumatta, jokaiselle sovellusten kehittämisestä tablet-tietokoneille harkitsevalle.)

Hintaan sinänsä varmasti vaikuttaa arvio latausten kokonaismäärästä, erityisryhmille suunnatuilla sovelluksilla kun on pakostakin pienempi potentiaalinen asiakaskunta kuin isommille massoille tuotetuilla sovelluksilla – jos sovelluksen kehittäjä on kaupallinen taho niin jotainhan hommasta pitäisi jäädä vielä käteenkin sen jälkeen kun tuotantokustannukset ja Applelle menevä siivu on lohkaistu päältä. Sitä sopivaa sovellusta etsivälle tilanne on kuitenkin harmillinen sillä paitsi että sovellusten etsinnässä palaa rahaa, siihen kuluu myös aikaa ja energiaa (jota varsinkaan omaishoitajilla ei taida olla koskaan liikaa). Tämän takia olisi tärkeää, että erityisryhmille suunnatuista sovelluksista olisi saatavilla koostetusti ajankohtaista tietoa. Tällä hetkellä tieto tuntuu leviävän tehokkaimmin omaisten keskuudessa viidakkorumpu-menetelmällä sekä reaalimaailmassa että sosiaalisessa mediassa, mutta tällöin lopputulos riippuu pitkälti tietoa hakevan omasta aktiivisuudesta ja oikea-aikaisesta sijoittumisesta.

Djembe_rummuttelua

Viidakkorummuttelua kummitädin kanssa

Tällä hetkellä ehkä kattavin kotimainen listaus löytyy JaatisWikistä (jaatiswiki.wikispaces.com/iPad-vinkkej%C3%A4), mutta siinä on valitettavasti myös puutteita mm. rakenteen ja päivittämisen suhteen. Jotta tuollainen listaus olisi käytettävämpi sen olisi mielestäni myös hyvä olla tasaisesti päivitetty, sisältää hakutoiminto, mahdollisuus järjestää tuloksia eri kriteerein (esim. hinta, käyttöjärjestelmä, valmistusvuosi, käyttäjien arvosana etc.), käyttäjillä tulisi olla mahdollisuus kirjoittaa kommentteja, toimisi myös mobiililaitteella, pidempi kuvaus aukeaisi omaan ikkunaan tai linkkinä, mutta muuten listaus saisi olla tosi kompakti. Ehkä sisältäisi myös arvion kelle soveltuu ensisijaisesti, mutta se voi olla hankala määritellä koska kriteerejä on niin erilaisia. Muita kotimaisia listauksia mainitakseni Senioriverkko-projekti (www.senioriverkko.com) on kerännyt ikäihmisille sopivia sovelluksia AppsForElderly-skuuppiin (www.scoop.it/t/appsforelderly). Facebookista löytyy ryhmässä nimeltä ”iPad lasten kuntoutuksessa ja opetuksessa” jota seuraamalla saa paljon hyviä vinkkejä sovelluksista ja iPadin käyttöön liittyvistä asioista. Facebook ei vain valitettavasti ole rakenteeltaan sen kaltainen media, että sinne tuotettua tietoa pystyisi hakemaan tehokkaasti jälkikäteen eli tuon kanava vaatii jatkuvaa seuraamista jotta virrasta voi napata itselle hyödyllisen tiedon. Itse olen kokenut facebookin seuraamisen ongelmalliseksi juuri disinformaation määrän takia, laadukkaan informaation suhde verrattuna itselle käyttökelvottomaan informaatioon on aika huono – nyt puhun siis facebookista yleisellä tasolla, en (pelkästään) tuon nimenomaisen ryhmän olemuksesta. Terry Grahn (www.puheoikeus.fi) toimii aktiivisesti monessakin mediassa (mm. Linkedin, Facebook, Google+, Twitter) ja monella kielellä, hän on postannut paljon varsinkin AAC:hen (Augmentative and alternative communication) liittyvistä sovelluksista.

Ulkomaisista toimijoista ruotsalainen DART (www.dart-gbg.org) on tehnyt listan PDF muotoon, mikä sekään ei ole käytettävyyden kannalta optimaalinen, mutta lista on aika kattava ja siitä löytyy linkit sovelluksen kehittäjien sivuille kuin myös lataussivuille (iTunes, Google Play). Linkki PDF:ään www.dart-gbg.org/public/anpassningar/iOS-Android-appar.pdf. Yhdysvaltalaisten puheterapeuttien perustama wiki-muotoinen sivusto spedapps2.wikispaces.com on myös hyvä paikka etsiä sovelluksia. Ulkomaisia listauksia on aika paljon muitakin, mutta ne eivät välttämättä ole paras paikka etsiä sovelluksia suomenkielisille käyttäjille. Tästä pääsemmekin sujuvasti toiseen kyselyssä selkeästi esille tulleeseen ongelmaan eli suomenkielisten sovellusten puutteeseen.

Kielialueemme on pieni joten on ymmärrettävää, että globaaleilla kaupallisilla sovelluskehittäjillä ei ole useinkaan intressejä tuottaa suomenkielisiä versioita applikaatioista. Ainakin ruotsalainen Leripa AB on tehnyt erityisopetukseen tarkoitetuista sovelluksistaan suomenkielisiä käännöksiä (mm. Lue ja ymmärrä). Joihinkin sovelluksiin on saatavilla suomalaisittain ääntävä ruudunluku- tai puhesynteesi (kuten GoTalk Now -sovellukseen ladattava ”Sanna” puhesynteesi tai TalkTablet FI jossa synteesi suomeksi ja englanniksi). Suomalaisia sovelluksiakin löytyy jokusia mm. Papunetin kuvapankin kuvia hyödyntävä Aki Niemen Viito sovellus on kätevä käyttää varsinkin iPhonella kun pitää muistella miten jokin tukiviittoma taas menikään – jonkin verran tullut sitä itsekin käytettyä. Tietysti on olemassa tavallisille lapsille tarkoitettuja interaktiivisia kuvakirjoja ja muita sovelluksi (mm. Sanoma Magazinen Sanaseikkailu ja Muistipeli, L’Escapadoun Sanataituri, Spinfyn Muumi – Kuinkas sitten kävikään?, BeiZ Ltd:n Miina ja Manu sekä Lola -sovellukset jne.) joita myös osa selkokielen käyttäjistä pystyy, ainakin tuetusti, käyttämään. Usein näiden kohdalla se ongelma, että ne ovat liian monimutkaisia kohderyhmää vastaavan ikäiselle erityislapselle. Vanhemmalle käyttäjälle käyttöliittymän visuaalinen ilme taas saattaa olla liian lapsellinen jolloin käyttäjä kokee sen epämiellyttävänä. Itse en oikein ymmärrä miksi lapsille suunnattujen sovellusten tulisi edes olla niin leimallisesti tunnistettavissa juuri heille tehdyksi? En usko, että tämä käytäntö on ainakaan lapsista itsestään tai heidän toimintatavastaan lähtöisin sillä he ovat oman kokemukseni perusteella aivan yhtä kiinnostuneita aikuisille suunnatuista sovelluksista kuin näistä selkeästi lapsille suunnatuista. Uskoisin, että enemmänkin kyse on aikuisten kulutustottumuksista (ja niistä tehdyistä tutkimuksista [ja oletuksista] joiden perusteella taas sovellusten kehittäjät tekevät ratkaisujaan) sillä he kuitenkin tekevät yleensä varsinaisen ostopäätöksen ja he ehkä odottavat että lapsille suunnatun sovelluksen on myös näytettävä lapsille tehdyltä? Se, että sovelluksen käyttöliittymän visuaalinen ilme olisi vähemmän selkeästi lapsille suunnattu, ei myöskään tarkoita etteikö se saisi olla kiinnostava, värikäs ja niin edelleen. Tietysti jos sovellus on pohjimmiltaan kuvakirja niin toki kuvituksen on istuttava varsinaiselle kohderyhmälle, mutta tarkoitan enemmänkin sellaista ylimääräistä lapsille suunnattua koristelua (tähden muotoisia painikkeita, sateenkaaria, hassuja ääniä jne.) joita tunnutaan suosivan varsinkin tuolla rapakon toisella puolella.

Eli kaikenlaiselle suomenkieliselle materiaalille on selvästi iso tilaus. Papunetin puoleen tulee kuulemma jatkuvasti toiveita ja kyselyitä heidän pelisivujensa kaltaisille iPad sovelluksille (http://www.papunet.net/pelit). Sivusto on ymmärtääkseni hyvin suosittu ihan tavislastenkin vanhempien keskuudessa joten yksinkertaisille, ei-väkivaltaisille, ei yllätyksiä VISA-laskun saapumispäivänä -tyyppisille peleille on ilmeisesti tilausta, ja tietysti pelit soveltuvat mainiosti erityislapsille ja -aikuisille. Tässä yhteydessä kannattaa ehkä korostaa pelisivuston kokonaisuuden merkitystä v.s. yksittäinen selkokielinen peli tai tarina. Yksittäistä peliä vastaava sovellus olisi helppo tuottaa App Storeen, mutta siellä se hautautuisi tuhansien muiden joukkoon – pelisivuston voima on juuri siinä, että se luo turvallisen paikan kokeilla ja katsella erilaisia pelejä ja tarinoita. Toki pelisivuille voisi lisätä linkit App Storeen tai Google Play:hin, mutta käytettävyyden näkökulmasta siitä on vielä monta askelta ennen kuin peli on käytettävissä tabletilla. Papunet käsittääkseni pyrkii jatkossa siihen, että heidän tuottamansa selkokieliset tarinat ja sadut olisivat myös iPadeillä käytettävissä. Papunetin kuvakirjatyökalua on myös pyritty hyödyntämään iPadillä, mutta mielestäni heidän suosittelemansa iBooks ei ole ihan paras alusta kansioiden käytölle (www.papunet.net/materiaalia/kommunikointikansio-ipadiin-0). Kuvathan sinänsä ovat oikein toimivia ja niitähän on hyödynnetty mm. aiemmin mainitsemani mainion Viito (https://itunes.apple.com/fi/app/viito/id560916627?mt=8) sovelluksen yhteydessä.

Tässä oli referoituna se info mitä olen kerännyt hankkeen yhteydessä, maustettuna noilla omilla näkemyksilläni ja olettamilla. Otan mielelläni edelleen vastaan toiveita/ideoita/palautetta, sitä voi lähettää kommenttina tämän kirjoituksen perään tai jos haluaa pysytellä anonyyminä niin sivujen kautta lomakkeella suoraan minulle. Kiitos vielä kerran kaikille vastauksia lähettäneille.

30. heinäkuun 2013 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: iPad applikaatio hanke | 2 kommenttia

Sovelluksen suunnittelutyö etenee

Projekti ei ole edennyt ihan alkuperäisessä aikataulussa, mutta eteenpäin mennään niin kuin mummo lumihangessa ja se on kai tärkeitä. Nyt ollaan siirtymässä vaiheeseen jossa suunnitellaan miten varsinainen sovellus tulisi toimimaan ja miten nämä toiminnallisuudet saavutetaan. Ohjelmistotuotannossa puhutaan usein vaatimusanalyysin tekemisestä ja siinä yhteydessä tuotetusta vaatimusmäärittelyn dokumentoinnista. Tähänkin vaiheeseen toivon ideoita ja kommentteja, mutta ennen kuin päästään sen kimppuun niin käyn hieman läpi mitä tähän asti on tapahtunut.

Suunnittelun lähtökohdat

Jo alun alkaen koin tärkeäksi, että suunniteltava sovellus vastaisi käyttäjien tarpeisiin, eikä olisi vain yksi turhake appsi lisää tuhansien muiden joukkoon. Ongelma vain oli, että oikeastaan minulla ei ollut selvää käsitys siitä minkälaisia nämä käyttäjien tarpeet sitten todella ovat. Ennen kuin voidaan edes puhua käyttäjien tarpeista, pitäisi myös määritellä keitä nämä käyttäjät sitten tarkalleen ottaen oikein ovat. Tämän selvittämiseksi aloin kerätä taustatietoa erilaisista selkokielen käyttäjille tarkoitetuista sovelluksista sekä niitä käyttävistä henkilöistä. Selkokielen käyttäjäthän ovat hyvin sekalainen seurakunta, Selkokeskus on listannut seuraavan kaltaiset syyt selkokielen tarpeelle: kehitysvamma, autismi, kielellinen erityisvaikeus, aivohalvaus, erityiset lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet, kuurous, kuurosokeus/kuulonäkövammaisuus, muistisairaus, suomi ei ole äidinkieli (http://papunet.net/selkokeskus/teoriaa/kayttajaryhmat.html).

Listaukset ovat kuitenkin vain listauksia ja jokainen varmaan ymmärtää, että nelivuotiaan ja kolmekymppisen kehitysvammaisen tarpeet ovat aika erilaiset, aivohalvauksen oireet vaihtelevat laidasta laitaan ja maahanmuuttajamummo (suomi ei ole äidinkieli) voi olla lisäksi sekä kuuro että muistisairas. Todellisuudessa jokainen selkokieltä tarvitseva pitäisi nähdä yksilönä ja hänelle suunnatun avun tulisi olla mittatilaustyönä suunniteltua. Tämä on kuitenkin vähän hankala lähtökohta sovellussuunnittelulle, kun ollaan tuottamassa kuitenkin vain yksittäistä sovellusta. Jos kuitenkin pyrittäisiin suunnittelemaan sovellus joka sopisi jokaiselle selkokielen käyttäjälle, lopputulema olisi sovellus joka ei toimisi kenellekään hyvin. Tästä johtuen päädyin ratkaisuun, että kysyn suoraan käyttäjiltä minkälaisista sovelluksista he ajattelisivat olevan eniten hyötyä juuri tällä hetkellä ja pyrkisin vastaamaan tätä kautta esille tulevaan tarpeeseen.

(Selvyyden vuoksi mainitsen, että käyttäjillä tarkoitan niin varsinaisia selkokieltä kommunikoinnin apuvälineenä tarvitsevia henkilöitä, kuin heidän kanssaan toimivia kaikkia muitakin ihmisiä kuten huoltajia, opettajia, avustajia, terapeutteja jne. He kaikkihan käyttävät ja tarvitsevat selkokieltä, vaikkakin lähtökohdat ovat erilaiset.)

Tarkoitus oli siis pyrkiä luomaan jonkinlainen kokonaiskuva siitä, miltä alueilta löytyvät ne suurimmat puutteet ja tarpeet. Tiedon keräämisen kanavaksi, kuten myös projektista yleisesti tiedottamiseksi, tein Selkosuunnittelu.fi -blogin sekä olin yhteydessä suoraan eri tahoihin jotka ovat tekemisissä selkokielen kanssa ja joita asia mahdollisesti kiinnostaisi (oppilaitokset, omaisjärjestöt jne.). Kysyin suoraan minkälaisia tarpeita, ideoita tai ajatuksia heillä on tablet-laitteille tarkoitetuista sovelluksista. Käytettävyyttä ja sen tutkimista käsittelevässä kirjallisuudessa tämänkaltaista lähestymistapaa ei yleensä pidetä kovin tuloksellisena, eikä se tässäkään tapauksessa sitä varmaankaan ollut jos mitataan tuloksia vain määrällisesti. Kuitenkin monet vastauksista olivat suhteellisen pitkiä ja niissä tuotiin esille monipuolinen kuva niistä tilanteista missä sovelluksista koettaisiin olevan apua. Muutamat yksityishenkilöt myös tarjosivat apuaan hankkeen toteuttamisessa, mikä ilahdutti minua suuresti ja kasvatti entisestään motivaatiota hanketta kohtaan – iso kiitos siis teille. Sivuston kautta minuun on ollut myös yhteydessä muutamien meneillään olevien hankkeiden koordinaattoreita sekä eri järjestöissä toimivia ihmisiä. Pääsin vierailemaan esimerkiksi Lappeenrantaan Voisalmen koululle, missä tutustuin tabletin käyttöön erityisopetuksessa (http://www.komeetta.ejuttu.fi/) sekä sain mahdollisuuden dokumentoida referenssinä pitämieni sovellusten todellista käyttöä. Sivuston kautta saadun palautteen lisäksi olen keskustellut myös alalla työskentelevien ammattilaisten kanssa ja osallistunut mm. Tikoteekin (http://papunet.net/tikoteekki/) sekä Jaatisen (http://www.jaatinen.info/) järjestämiin iPad-iltoihin. Paljon hyviä näkemyksiä, ideoita ja linkkejä olen lisäksi löytänyt mm. facebook ryhmässä nimeltä ”iPad lasten kuntoutuksessa ja opetuksessa”. Edellä mainittujen lisäksi olen seurannut myös ulkomaisia sivustoja, keskustelupalstoja sekä suoratoistona muutamia tapahtumia.

Miksi sitten tämä lähestymistapa jos alun alkaenkin tiesin, että kyseessä ei välttämättä olisi tehokkain tapa tutkia asiaa? Tärkein syy oli ajatus käyttäjälähtöisen suunnittelun toteuttamisesta, halusin antaa etenkin omaisille mahdollisuuden kertoa millaisia asioita he pitävät tärkeinä. Koska tablet-laitteet ovat erityisopetuksessa ja kuntoutuksessa vielä suht tuore tulokas, oletin että monilla omaisilla saattaisi tässä vaiheessa olla yhtä paljon annettavaa kuin alalla ammatikseen työskentelevilläkin (pois lukien ne muutamat ammattilaistahot jotka ovat tähän aihealueeseen oikeasti erikoistuneet). Omaisia ajaa eteenpäin halu toimia parhaalla mahdollisella tavalla hoitamansa ihmisen parhaaksi, kun taas alalla työskentelevillä kyse on enemmänkin ammattitaidon ylläpitämisestä ja kasvattamisesta – molemmat voivat olla vahvoja motivaation lähteitä ja minulla saattaa olla, itsekin erityislapsen huoltajana, tässä tapauksessa värilliset silmälasit päässä. Kuitenkin se innokkuus ja energia jolla omaiset ovat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jakaneet kokemuksia ja neuvoneet toisiaan, on yksinkertaisesti upeaa. Uskon myös, että tablet-laitteet voivat tuoda avun moneen arjen ongelmaan ja olla esimerkiksi itsenäistä asumista helpottava apuväline. Jos tabletit nähdään vain kommunikaation tai kuntoutuksen apuvälineenä niin helposti unohdetaan millaisia muita käyttötapoja niillä voi olla. Tällöin omaisten näkemys arjen sujumista helpottavista asioista nousee tärkeämpään arvoon kuin tahon joka viettää verrattain lyhyitä hetkiä tukea tarvitsevan kanssa. Edellä sanottu ei missään tapauksessa merkitse etteikö myös alla ammatikseen työskentelevät tahot olisi kiinnostuneita tabelttien hyödyntämisestä, kyse on ennen kaikkea lähestymistavan määrittämisestä.

Toimintaympäristö

Jos ottaa huomioon kuinka huimaa tablet-tietokoneiden sovellusten kehitys on ollut siitä alkaen kun alun perin tutkin asiaa ja aloin pohtia vakavissani hankkeen toteuttamista, tähän hetkeen kun tätä blogikirjoitusta kirjoitan, ei ole syytä olettaa, että saadut tulokset heijastelisivat tilannetta pitkällä aikavälillä. Päin vastoin, uskon että olemme raapaisseet vasta pintaa siitä mitä kaikkea tablet tyyppisillä laitteilla on annettavana. Tabletit voivat tulevaisuudessa tuoda avun ongelmiin joiden ratkaisua emme edes osaa hakea kyseisestä laitteesta, koska emme pysty ajatustasolla yhdistämään ongelman ratkaisua ja laitetta ennen kuin joku suunnittelee sovelluksen joka sitoo nuo kaksi langan päätä yhteen. Toisaalta kannattaa muistaa, että tietokoneet ovat vain työkaluja ja vaikka niitä pystytäänkin usein käyttämään monipuolisesti apuna mm. kuntoutuksessa niin ne eivät ole ainoa vaihtoehto kun mietitään sopivinta apuvälinettä. Jos ensisijainen tarve on esimerkiksi saada kommunikaation apuväline, perinteisemmät menetelmät voivat olla aivan yhtä sopivia tai parempiakin kuin uudet tulokkaat. Kehitysvammaliiton Tikoteekin edustaja esitti Jaatisen iPad-illassa mielestäni hyvän huomion siitä, että täysimittainen kommunikaatiosovellus olisi järkevää ottaa käyttöön yhdessä terapeutin kanssa. Nämä sovellukset ovat suhteellisen kalliita (verrattuna muihin applikaatioihin) ja kuvakansioiden rakentamisessa on aika iso työ. Huoltajien ei välttämättä kannata yrityksen ja erehdyksen kautta lähteä kokeilemaan mikä kommunikointisovellus olisi heidän käyttöönsä sopivin vaihtoehto. Periaatteessa laite ja ohjelmat ovat myös sitä tarvitsevalle kustannettavia apuvälineitä, joten niitä ei edes kannattaisi lähteä itse hankkimaan. Valitettavasti käytäntö ja periaate eivät kuitenkaan tässä tapauksessa ihan kohtaa, tabletit ovat vielä tuoreita tulokkaita apuvälinekäytössä ja niiden sekä niihin hankittavien sovellusten korvattavuudessa on erittäin vaihtelevat käytännöt ympäri maata. Sikälihän tämä on hassua, kun esimerkiksi iPad ja siihen hankittava kommunikaatiosovellus tulevat, kiitos massatuotannon, huomattavasti halvemmaksi kuin varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetut laitteet. Vaikka tabletti apuvälineenä kustannettaisiinkin lopulta esimerkiksi apuvälinekeskuksen kautta, niin saattaa kulua kuukausia ennen kuin se on sitä tarvitsevan henkilön käytössä. Siihen nähden saattaa tuntua houkuttelevalta kustantaa tabletin ja sovellusten hankinta omasta pussista ja käyttää muutama päivä kuvakansioiden rakentamiseen omin voimin. Tämä asettaa tietysti ne perheet hyvin eriarvoiseen asemaan, joilla ei ole taloutensa kannalta mahdollisuutta menetellä näin.

Vaikka erityisryhmille suunnattuja sovelluksia löytyykin jo nykyisin enemmän, niiden taso ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut mielestäni erityisen korkea. Suunnittelijat eivät myöskään ole usein käyttäneet laitteiden koko potentiaalia hyödyksi, esimerkiksi monet kommunikaatiosovellukset ovat vain kommunikointilaitteen tai perinteiselle tietokoneelle tehdyn kommunikointiohjelman tabletille siirrettyjä versioita. Voisi kuitenkin olettaa, että tulevissa versioissa tablet-laitteiden erityispiirteet kuitenkin varmasti huomioidaan jo paremmin ja otetaan kaikki hyöty irti sen tarjoamista mahdollisuuksista. Laadukkaiden sovellusten lisäksi toinen puute on tutkimustiedon puuttuminen, ja kun ei ole tutkimustietoa ei ole myöskään tutkittuun tietoon perustuvia ohjeistuksia. Uskon ja toivon, että myös tähän puoleen jossakin vaiheessa saadaan helpotusta. Lähes samanaikaisesti oman blogini kanssa viime vuoden puolella aukesi Papunetin saavutettavuussivusto, josta löytyy ihan kivasti tietoa ja ohjeistusta saavutettavien verkkosivujen tekemisestä ja arvioimisesta (http://papunet.net/saavutettavuus/). Osa näistä ohjeista on sovellettavissa myös tablet-sovellusten suunnittelutyöhön. Kansainvälisesti saavutettavuudesta voi etsiä lisätietoa myös Design for All -organisaation kautta (http://www.designforall.org/). Suomen Design for All -verkostokin on olemassa, mutta sen toiminta ei ole ollut kovin aktiivista viime aikoina. Stakes toimi aiemmin verkoston koordinaattorina, mutta hommalle ei ilmeisesti saatu jatkajaa rahoituksen tyssättyä ja enää noita vanhojakaan verkkosivuja ei netistä löydy. Facebookista löytyy kuitenkin ryhmä nimeltä Suomen Design for All, jota ehkä kannattaa seurailla jos verkoston toiminta kiinnostaa. Saavutettava.fi -sivustolla olleesta postauksesta voisi päätellä, että uusi sivustokin olisi valmisteilla (http://saavutettava.fi/2013/03/04/design-for-all-verkoston-kevatkokous/#.UWVp8ysmk0s). Toivotaan, että homma etenee tuollakin saralla.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu

Kuten jo aiemmin mainitsin, halusin noudattaa suunnitteluprosessia jossa käyttäjän asiantuntemusta pyritään hyödyntämään suunnittelutyössä. Prosesseja ja tekniikoita tähän on erilaisia, mutta yhteistä niille kaikille on, että sen sijaan että oletetaan suunnittelijan tietävän miten käyttäjä toimii niin asia todennetaan ottamalla käyttäjä mukaan suunnitteluprosessiin. Päädyin ratkaisuun, että käytän hyväkseni Hugh Beyerin ja Karen Holtzblattin kehittämää Contextual Design (CD) -menetelmää (Beyer, H., Holtzblatt, K. 1998. Contextual Design: A Customer-Centered Approach to Systems Designs. 2. p. USA: Morgan Kaufmann), joskin sitä aika voimakkaasti soveltaen. Menetelmä on sellaisenaan aika raskas työkalu näin pienimuotoiseen suunnitteluprojektiin, vaikkakin tekijät itse ovat sitä mieltä, että metodia voidaan onnistuneesti käyttää kaikenkokoisten suunnitteluprosessien läpiviemiseksi. En ala menetelmää se pidemmin tässä yhteydessä läpikäydä, mutta hyvin pitkälti yksinkertaistettuna prosessi etenee seuraavasti: ensin hankitaan tietoa käyttäjästä haastattelemalla häntä ja tarkkailemalla hänen työnkulkuaan, tästä materiaalista muodostetaan työmalleja, työmallit analysoidaan ja saadut tulokset hyödynnetään tuotettavissa prototyypeissä. Prototyyppejä testataan käyttäjillä muutamia kertoja, versioiden välissä työ etenee iteratiivisenä prosessina kunnes lopulta käsissä on valmis tuote. Kuulostaa yksinkertaiselta, kirjassa on kuitenkin 474 sivua joten kuvaukseni ei taida ihan kokonaan kattaa kaikkia menetelmän hienouksia. Päädyin muuten samaan huomioon Wille Kuutin kanssa kun hän toteaa ”Beyerin Ja Holtzblattin Contextual Design [Beyer & Holtzblatt, 1998] puolestaan käsittelee erityisesti paperiprototyyppiä, ehkä jopa hieman turhankin fanaattisesti.” (Kuutti, W. 2003, sivu 115. Käytettävyys, suunnittelu ja arviointi. Helsinki: Talentum). Myös markkinointiosaston roolin merkitys tuntuu näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna hieman ylikorostuneelta, mutta en ollenkaan epäile sen huomioimisen tärkeyttä jenkkien toimintakulttuurissa.

Alkuperäisestä aikeestani poiketen, taidan käydä nuo kyselytutkimukseni tulokset läpi omana postauksena niin joku saattaa jaksaa vielä lukea nekin läpi. Siitä siis jatketaan seuraavalla kerralla…

12. huhtikuun 2013 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: iPad applikaatio hanke | Kommentoi

Disability Meets Digital -tapahtuma 21.3.2013 streeminä

Disability Meets Digital on FutureEverything konferensin sateliittitapahtuma, jota on mahdollista seurata netin välityksellä streeminä.

Linkit:
http://futureeverything.org/summit/conference/workshops-fringe-events/disability-meets-digital/
http://disabilitymeetsdigital2013-eorg.eventbrite.co.uk/

20. maaliskuun 2013 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Graafinen suunnittelu | Kommentoi

Vierailu Voisalmen koululla

P1060893

Pääsin vierailemaan 25. päivä tammikuuta Voisalmen koululla ja sain seurata miten 6–9 luokkalaiset oppilaat käyttävät iPadiä opiskelun apuna. Koululla on meneillään mielenkiintoinen hanke jossa tutkitaan miten eri medioita voidaan hyödyntää opiskelun apuna. Omin sanoin he kuvailevat hanketta seuraavasti, ”Komeetta on Saimaan mediakeskuksen koulu, media ja osallisuus osahanke. Tarkoituksena on kehittää mahdollisimman monipuolinen mediaympäristö, jossa oppilaat pääsevät vaikuttamaan ja osallistumaan heitä koskeviin asioihin. Oppilaiden osallistamisen ja mediakasvatuksen lisäksi ympäristö toimii viestintäkanavana kodin ja järjestöjen suuntaan. Lappeenrannassa pilotoidaan myös 3D-maailmaa sekä todellisen ja virtuaalisen maailman yhdistävää lisätyn todellisuuden hyödyntämistä kouluissa.”

(http://www.komeetta.ejuttu.fi/) 

 Ajelin aamulla Helsingistä kohti Lappeenrantaa ja matkan aikana vähän jännittikin miten oppilaat minuun suhtautuisivat? Onneksi pelko oli turhaa, luokassa oli vastassa harvinaisen mukava porukka nuoria poikia ja tyttöjä. Minulla oli oikein hauskaa kun sain seurata kuinka oppilaat laitteita käyttivät ja opin paljon uutta iPadin käytöstä opetustarkoituksiin.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt siitä miten hienosti oppilaat iPadejä käyttivät. He selvästikin keskittyivät erittäin tarkaavaisesti siihen mitä tekivät, kuitenkin käyttö oli luontevaa ja helpon oloista. Klikkailut, raahaamiset, äänenvoimakkuuden säädöt, kuulokkeiden käyttö, sovellusten käynnistäminen ja lopettaminen sekä kaikki muukin touhuaminen sujui suurimmalta osalta täysin ongelmitta. Kukaan ei myöskään osoittanut turhautumisen merkkejä vaikka jokin homma ei heti ottanut onnistuakseen, se kertoo mielestäni ehkä eniten laitteen soveltumisesta opetustarkoituksiin. Kun tekeminen on mielekästä niin oppiminen sujuu nuorilta luonnostaan.

Tablet-tietokoneiden käyttö opetustarkoituksiin on vielä suhteelisen uusi juttu, mikä näkyy eniten juuri opetuskäyttöön suunniteltujen sovellusten määrässä ja laadussa. Käytettävyyden näkökulmasta näissä sovelluksissa olisi valitettavasti paljon kehitettävää. Visuaalisesti niiden taso on usein harmillisen heikko – suomeksi sanottuna, ne näyttävät tylsiltä ja ankeilta. Uskon, että tilanne on kuitenkin parantumassa ja juuri tähän pyrin myös omalla työlläni vaikuttamaan.

Tablet-tietokone fyysisenä laitteena tuntui sopivan kokoiselta Voisalmen oppilaille. Toki ei haittaisi vaikka ne olisivat hivenen kevyempiä, mutta laitteisiin hankitut suoja/tarttumakuoret tekivät käsittelystä helpompaa – samalla varmasti myös pidentävät käyttöikää. Näytön koko voisi olla pulpettityöskentelyssä vielä hieman suurempi, mutta silloin laitteen kanssa liikkuen työskentely olisi hankalaa. Laitteen liikuteltavuus on ehdottomasti sen suurimpia etuja ja tätä ominaisuutta Voisalmen oppilaat harjoituksissa hauskasti hyödynsivätkin. Nykyistä pienempiä laitteita oppilaiden olisi hankala käyttää sormella ohjaten. Myöskin näytöllä oleva teksti, kuvat ja nappulat olisivat turhan pienikokoisia. Kuulokkeiden käyttö auttoi vähentämään melua luokkahuoneessa ja varmasti parantaa kuullun ymmärtämistä esimerkiksi ääntämisharjoituksissa.

Suuri kiitos Voisalmen 6–9 luokan oppilaille mukavasta ja opettavaisesta tuokiosta luonanne. Kiitokset myös opettajille ja avustajille, jotka jaksoivat vastailla loputtomiin kysymyksiini.

04. helmikuun 2013 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Yleinen | 1 kommentti

JaatisWikissä listattu iPad sovelluksia

JaatisWiki on Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry:n ylläpitämä wiki-muotoinen sivusto johon on koottu vinkkejä joista on hyötyä varsinkin vammaisten lasten/nuorten perheille. Sivustolta löytyy osio johon on tehty listaa olemassa olevista sovelluksista joista saattaa olla hyötyä vammaisen henkilön kommunikaatiossa, opetuksessa ja kuntoutuksessa.

Lista ei ole valitettavasti helpoimmasta päästä lukea, kuten ei sivusto muutenkaan, mutta tämä työ mitä sivuston ylläpitäjät ovat tehneet on ensiarvoisen tärkeää! Maailmassa voi olla vaikka kuinka hienoja ja toimivia sovelluksia, mutta jos kukaan ei löydä niitä niin mitä hyötyä niistä on kenellekään? Mielestäni myös tämänkaltainen taulukkoon käyttötarkoituksen mukaan tehty jaottelu on ainoa oikea ratkaisu pitkässä juoksussa, kun applikaatioiden määrä kasvaa tulevaisuudessa exponentiaalisesti. Tuohon vielä kun saisi käyttäjien antaman arvosanan ja mahdollisuuden listata sovelluksia eri kriteerien mukaan (esim. hinta, julkaisupäivä, arvosana etc.) niin aloittelevakin käyttäjä löytäisi nopeasti parhaaksi koetut sovellutukset ja säästäisi rahaa kun ei tarvitsisi kokeilla jokaista itse. Joten jos tätä blogia sattuu lukemaan web-suunnittelija jolla on ylimääräistä aikaa (heh) niin pienellä tuunauksella sivustosta saisi varmasti selkeämmät ja käytettävämmät. Sivustolla lukeekin että ”Tule mukaan rakentamaan näitä sivuja!” joten apua varmasti myös arvostettaisiin!

iPad-vinkkejä -sivun lopussa on linkkejä muille (ulkomaisille) sivustoille joiden kautta voi myös etsiä listoja ja lisätietoa vastaavaan käyttöön soveltuvista applikaatioista.

http://jaatiswiki.wikispaces.com/iPad-vinkkej%C3%A4
 
 

27. marraskuun 2012 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Sovellukset | 10 kommenttia

Minne jäi yhdysmerkki?

Wall Streetiltä urbaanilegendan mukaan lähtöisin olevassa sanonnassa naljaillaan, että ”Silloin on aika myydä kun taksikuskit antavat sijoitusvinkkejä.”. Vastaavasti voisi ajatella, että siinä vaiheessa kun demarit omaksuvat kampanjaansa tietyn trendin, niin silloin tuo trendi on aika lailla kuollut ja kuopattu. Näin ainakin toivoisi nyt kun kyse on trendistä jota en tulisi kaipaamaan – siis kiitos teille SDP ja toivotaan parasta!

Trendeissähän sinänsä ei ole mitään vikaa, ne kuuluvat niin graafiseen suunnitteluun kuin muuhunkin elämään. Toisista vain soisi ajan jättävän nopeammin, niin kuin 80-luvun olkatoppaukset tai Instagram. Itse en ikinä lämmennyt trendille jossa mainos- ja logotekstit kirjoitetaan tahallisesti väärin tai huonosti tavutettuina, myös ilman yhdysmerkkiä. SDP:n tapauksessa tavutus ei toki sinänsä ole kielioppisääntöjen vastainen, siis mikäli yhdysmerkkiä ei olisi jätetty pois, mutta samalla trendillähän tässä selvästi ratsastetaan – luettavuuden kannalta valittu tavutus ei ole toimivin ratkaisu.

Suomen kielen rakenteesta johtuvat pitkät sanat sekä yhdyssanat tuottavat usein päänvaivaa graafikoille, oli kyse sitten julisteista, logosuunnittelusta tai tekstitaitosta. Graafisen suunnittelijan koulutus ei yleensä sisällä kieliopin ja oikeinkirjoituksen opetusta joten vahinkoja toki sattuu, varmasti tässäkin blogikirjoituksessa niitä riittää. Eri asia on kuitenkin kun virheitä tehdään tahallisesti ja tietoisesti. Itselleni on vaikea käsittää miksi yhdysmerkki nähdään niin kauhistuttavana elementtinä, että se pitäisi jättää pois. Yksittäisenä tapauksena voitaisiin puhua tyylikeinosta, mutta kun tapa on levinnyt yleiseen käyttöön niin se valitettavasti rapauttaa kieltä.

En pidä itseäni konservatiivina tai kielipoliisina, eikä tämä tapa sinänsä ole edes uusi keksintö, mutta itse olen aina kokenut mielenkiintoisemmaksi sääntöjen taivuttamisen kuin niiden rikkomisen. Siinä missä taivuttaminen luo jännitettä, rikkominen usein on vain turhan helppoa ja tylsää. Totuuden nimessä valtaosaa selkokielen käyttäjistä tämä trendi todennäköisesti on haitannut lopulta vähemmän kuin minua ja estetiikantajuani, mutta ei tahallinen väärin tavuttaminen tietenkään tekstistä luettavampaa tee. Suunnittelijana minua ehkä eniten ärsyttää, että katsojan huomio tavoitetaan kampittamalla häntä jalkoihin.

Yksi trendin nykyisen tulemisen tunnetuimmista ja sen suosiota varmasti myös siivittänyt työ oli Viron matkailua edistämään tehty welcome to estonia -tunnus. Monista seuraajistaan poiketen tunnus on suhteellisen helposti luettava virheellisestä tavutuksesta huolimatta. Tavutuksella myös korostettiin Viron mm. ajoneuvoissa käyttämää maatunnusta (EST), joten suunnitteluratkaisulle oli olemassa ihan perustellut syyt.

Myös mainostoimisto King käytti virheellistä tavutusta, kun se suunnitteli Hartwallille ulkomainoksen jossa oli kuva Otto Greippi Lime -tölkistä. Sana greippi oli tavutettu virheellisesti grei-ppi. Mainoksessa oli teksti jossa kerrottiin ”Uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen!”. Oliko mainos postmodernia vuoropuhelua ja humoristinen kannanotto silloiselle vielä nousussa olleelle trendille, vai paremminkin tapa ratsastaa sillä? Kuitenkaan kyse ei ollut yksinomaan visuaalisesta ratkaisusta sillä copywriter oli onnistuneesti tuonut mainostekstissä näkyväksi tuon kielioppisäännöille piruilevan toteutustavan ja siten liittänyt sen osaksi mainoksen konseptia. Tässä tapauksessa julkinen huomio kuitenkin keskittyi enemmän erään mainostekstissä esintyneen sanan etymologiaan (kts. linkki, valitettavasti en onnistunut löytämään kuvaa mainoksesta tähän yhteyteen liitettäväksi).

(http://www.talouselama.fi/uutiset/hartwall+ryssi+lonkeromainoksen++sapiskaa+tuli/a2008328)

Yksi trendin ahkerimmista käyttäjistä on ollut Finnair. Toki lentoliikenteessäkin on käytössä maatunnukset ja lentolipuissa kaupunkien lyhenteet, mutta samanlaista katsojalle aukeavaa syy-yhteyttä kuin esimerkiksi welcome to estonia -tunnuksessa oli, ei niistä löydy.

Valtaosa trendistä on ollut juuri tämänkaltaisia töitä joissa valittu tavutustapa ei ole tuonut mitään sellaista sisältöä lopputulokseen, jota ei olisi voitu saavuttaa myös kielioppisääntöjä noudattamalla. Useimmat näistä ovat olleet vieläpä luokattoman huonosti tehtyjä, mikä entisestään korostaa tavutuksen tökeryyttä. Tekijät ovat viljelleet tapaa väärästä tavuttamisesta samalla häpeilemättömällä innolla kuin piilorasistit fraasia ”positiivinen syrjintä” – kerrankin on ihan luvan kanssa saanut olla epäkorrekti. Ohessa vielä muutama esimerkki, näitä valitettavasti löytyy aika paljon.

            

Yksi ehkä surullisimmista tapauksista on ollut Liikenneviraston tunnus. Se on käsittääkseni teetetty omankin opinahjoni eli Taideteollisen korkeakoulun oppilastyönä enkä ala sitä sen enempää ruotia, mielestäni opiskelijoiden kun kuuluukin tehdä töitä joissa vallitsevat normit kyseenalaistetaan ja etsitään ilmaisun rajoja. Vastuu tässä tapauksessa on nähdäkseni enemmänkin tilaajan päässä. Vaikka sinänsä ihailtavaa, että valtion virastossa päädytään ei niin konventionaaliseen ratkaisuun, niin olisi toivonut hieman parempaa harkintakykyä uutta tunnusta valitessa. Siinä missä kaupallisella puolella ja etenkin kuluttajamainonnassa trendien haistelu on osa liiketoimintaa ja uudistumiskykyä, niin tämänkaltainen pidempiaikaiseen käyttöön suunniteltu tunnus ei saisi olla niin herkkä ajan hampaalle. Paitsi että väärä tavutus saa sielun surulliseksi niin tunnus näyttää jo nyt kovin kuluneelta, muutaman vuoden päästä jo suorastaan naurettavan vanhanaikaiselta.

22. lokakuun 2012 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Yleinen | 6 kommenttia

User-Centred Graphic Design -kurssi Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa

Ohessa linkki Activityblogissa julkaistuun uutiseen mielenkiintoisen tuntuisesta kurssista joka järjestettiin viime keväänä Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa median laitoksella.

http://www.activityblog.fi/2012/03/viikon-tulos-uusia-korkeakoulukursseja/

10. lokakuun 2012 kirjoittaja Topi Lehto
Luokka: Yleinen | 3 kommenttia

← Older posts